Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Hiltunen

29.08.2008 / Jukka Hiltunen

- yleiskilpailun ykkössija on WRC-kuljettajan ainoa tavoite

Hiltunen 2008
Ralliautoilun kansallisen kruununjalokiven, SM-sarjan kuluneen kesän yksi kuumimmista nimistä, espoolainen Jukka Hiltunen, suuntaa elokuun viimeisenä lauantaina ajettavaan Uudenkaupungin SM-ralliin erittäin motivoituneena. Ford Focus RS WRC´04 ralliautoa ohjastava kokenut ralliautoilija kartanlukijansa Jarkko Kalliolevon kanssa hakevat kilpailulta vain yhtä asiaa - koko kilpailun nopeinta suoritusta.


Kilpailukauden toiseksi viimeiseen SM-ralliin valmistautuva ja A-ryhmän pronssista sijaa hallussaan pitävä Hiltunen joutui ankarien selkäkipujen seurauksena peruuttamaan osallistumisensa kuukausi sitten ajettuun Suomen MM-ralliin. Lepo ralliautoilusta on tehnyt hyvää niin kuljettajalle kuin uuden moottorin saaneelle WRC-autolle ja sen suoranaisena seurauksena Hiltunen sekä hänen ralliautonsa puhkuvat menohaluja. Hiltunen lupaa tarvittaessa ottaa suuriakin riskejä.

- Vaikka Suomen rallihistorian viimeisen A-ryhmän mestaruuden kannalta olen 22 pistettä sarjajohtajaa ja hallitsevaa Suomenmestaria perässä, olen tässä urheilussa oppinut ettei luovuttaa kannata ennen kuin sarjan viimeisen kilpailun viralliset tulokset on julkaistu. Voitto lauantaisesta kahdeksan erikoiskokeen mittaisesta rallista ja kanssakilpailijoidemme epäonnistuminen nostaisi hienosti osakkeitamme ja pitäisi taistelun jännittävänä kolmen viikon päästä Mikkelissä ajettavaan viimeiseen SM-ralliin, toivoi Hiltunen.

- Torstaisella testierikoiskokeella ravistelimme ranteet löysäksi ja huomasimme uunituoreessa moottorissa olevien hevosten juoksevan todella pirteästi. Tänään perjantaina muutaman pikataipaleen nuotituksen jälkeen huomasimme nopean tiestön sopivan autollemme enemmän kuin hyvin ja koska selkä on myös asianmukaisessa kunnossa, uskallan luvata nostaa vauhtini kilpailun voittotaisteluun sekä tarvittaessa ottaa suuriakin riskejä sen saavuttamiseksi, jyrisi Hiltunen.

SM Uusikaupunki ralli starttaa lauantaina klo 10 ja maaliin Ford Focus RS WRC´04 hopeanuolella ajavaa rallikaksikkoa voidaan odotella klo 17.10 aikoihin.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa