Facebook Twitter Email Pinterest

Salomaa Racing

22.09.2008 / Salomaa Racing

Riihimäkeläisautokunta Jani Salomaa - Mikko Lappalainen teki ennätyslyhyen esiintymisen Mikkelin SM-rallissa. Kilpailijaparin taival päättyi heti kilpailun ensimmäiselle erikoiskokeelle.
- Mitään ei ole vielä autosta purettu, mutta joku keskilukon hajoaminen ilmeisesti on kysymyksessä. Kun oli ajettu nelisen kilometriä ensimmäistä erikoiskoetta, alkoivat moottorin kierrokset yhtäkkiä nousta pitkällä suoralla vähän samalla tavalla kuin kytkin olisi luistanut. Veto hävisi melkein kokonaan, joten rullasimme seuraavasta risteyksestä ulos pätkältä, Salomaa kertasi.
- Sellaista se on, minkäs teet. Aika huono fiilis tästä tietysti jäi. Teimme tiimin kanssa valtavan työn, että pääsimme ylipäätään kisaan. Testissä hajosi vaihdelaatikko ja huoltoporukka vaihtoi sen. Laatikkoremontin jälkeen pääsimme vielä perjantai-iltana ajamaan Ristiinassa testin, jossa auto tuntui tosi hyvältä. Ei se pirulainen sitten siellä hajonnut. Olisihan siinä ollut vielä yö aikaa korjata, Salomaa mietti.
- Harmi, että jäi tällainen päätös kaudelle. Koko tiimi olisi ansainnut paremman finaalin, sillä varsinkin huoltomiehet tekivät hienoa työtä ennen kisaa, Salomaa kiitteli.

Muutama tekninen takaisku ei kuitenkaan ole vienyt uskoa projektiin.
- Nyt auto puretaan perusteellisesti muttereiksi ja joka paikka huolletaan, ettei näitä voimansiirron ongelmia koko ajan tule vastaan. Auto olisi tarkoitus laittaa vielä syksyn aikana kasaan niin, että päästään vielä ajamaan kunnon testit ennen kuin siirretään katseet ensi kauteen ja Arctic Lapland Ralliin, Salomaa suunnitteli.
- Auto tuntuu pienistä ongelmista huolimatta erittäin kilpailukykyiseltä, potentiaalia siinä on. Kunhan nyt vain saadaan tarpeeksi kilometrejä alle, että auto tulee kunnolla tutuksi. Nyt on ollut hiukan huonoa tuuria ja ajamiset ovat jääneet toivottua vähemmälle.

Kilpailukauden päätteeksi Salomaa haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja tiimiään.
- Kiitokset kaikille siitä, että teitte mahdolliseksi tämä kauden, Salomaa sanoi.
Uusi kausi starttaa 22.-23.1.2009 Rovaniemen Arctic Lapland Rallilla. Ensi kaudesta tulee historiallinen, sillä Salomaan ajamasta N-ryhmästä tulee SM-sarjan pääluokka.
- WRC- ja A-ryhmän autojen luokka poistuu SM-tasolta. Uskon, että se tulee vaikuttamaan erityisesti N-ryhmän näkyvyyteen, Salomaa arveli.
Ensi kaudesta alkaen yleisen SM-sarjassa ajetaan vain kahdesta mestaruudesta, erikseen nelivetoisilla ja kaksivetoisilla autoilla. Kausi käsittää tuttuun tapaan seitsemän osakilpailua. Kausi päättyy 25.-27.9. Hyvinkäällä.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa