Facebook Twitter Email Pinterest

Tarjouspyyntö Ralli SM -sarjan ajanotosta ja tuloslaskennasta

20.10.2008 / Tarjouspyyntö Ralli SM -sarjan ajanotosta ja tuloslaskennasta

AKK-Motorsport ry (myöhemmin AKK) on kansallinen autourheilun kattojärjestö ja Kansainvälisen Autoliiton (FIA) autourheiluoikeuksien haltija Suomessa, sekä sen jäsenjärjestö. AKK Sports Oy (myöhemmin AKS) on AKK:n omistama yhtiö, joka toimii tapahtumamarkkinoinnin ja televisiotuotannon aloilla.

AKS järjestää Ralli SM -sarjan, joka on ralliautoilun kotimainen huippusarja. Sarjassa on seitsemän osakilpailua, joissa kilpaillaan suomenmestaruuksista kahdessa eri luokassa sekä Suomi Cup -pisteistä neljässä luokassa. Lisäksi osakilpailun järjestäjillä on oikeus ottaa kilpailuihinsa oheisluokkia valintansa mukaan. Kaiken kaikkiaan jokaiseen osakilpailuun on osallistunut viime vuosina noin 150 kilpailijaa.

Osakilpailuissa ajetaan yleensä noin kahdeksan erikoiskoetta (joista osa voi olla kahteen kertaan ajettavia, vähentäen näin erillisten erikoiskokeiden määrää) yhden päivän aikana, paitsi sarjan ensimmäisessä ja viimeisessä osakilpailussa, joissa on yleensä useampia erikoiskokeita ja kaksi kilpailupäivää.

Tämä on tarjouspyyntö palveluntarjoajille koskien Ralli SM -sarjan ajanoton ja tuloslaskennan palveluja. Tarjouspyynnössä on esitetty palvelun vähimmäisvaatimukset, kuitenkin niin, että järjestelmän on pystyttävä tuottamaan kilpailun järjestäjien vaatima tieto ja tulokset.

NYKYTILANNE

Nykytilanteessa sarjan osakilpailujen järjestäjät tuottavat itse tai ostavat erikseen palvelut seuraaville osa-alueille: kellot ja ajanotto erikoiskokeilla ja huoltoalueilla, ajanottotiedon siirtäminen erikoiskokeen sisällä ja erikoiskokeelta/huoltoalueelta kilpailukeskukseen/tuloslaskentaan, tuloslaskenta ja tulosten julkaiseminen (paperi, internet, sisäinen TV-verkko ym.).

Eri osakilpailuissa käytetään eri toimijoiden tuottamia osittaispalveluja, jotka toimivat yhteen vaihtelevasti. Myös henkilöstö vaihtuu kilpailusta toiseen, erityisesti niiltä osin, kun on kyse erikoiskokeilla työskentelevästä vapaaehtoishenkilöstöstä. Tämä asettaa tietysti omat vaatimuksensa laitteistolle ja sen käytettävyydelle.

TAVOITE

Tarjouskilpailun tavoitteena on löytää palveluntuottaja tai näiden yhteenliittymä, joka pystyy tuottamaan yllä kuvatun palveluketjun kokonaisuudessaan, osittain kilpailunjärjestäjän henkilöstöä hyödyntäen, virheettömästi, luotettavasti ja kustannustehokkaasti.

PALVELUN OSAT

1. Kellot
- aikatarkastusasemilla (AT) käytettävät kellot: kilpailun lähtö ja maali, erikoiskokeet ja huoltoalue
- kellot kilpailutoimistossa ja johtokeskuksessa
- erikoiskokeen lähdön ja maalin varajärjestelmät
- mikäli kilpailun aika käy AT:lla olevassa tietokoneessa, on oltava erillinen, synkronoitu kello tai kellonäyttö kilpailijoille

2. Lähtövalot
- erikoiskokeen lähdössä olevat valot, jotka eri väreillä tai syttymällä/sammumalla osoittavat kilpailijalle oikean lähtöhetken

3. Valokennot
- erikoiskokeen valokennot, joilla todetaan vilppilähtö (josta tieto impulssina tulosjärjestelmään)
- maalin valokenno, joilla todetaan maaliin saapumisen hetki, ja josta annetaan impulssi tulosjärjestelmään

4. Tiedonsiirtojärjestelmä
- tulostiedon siirtäminen AT:lta, lähdöistä ja maaleista tuloslaskentajärjestelmään
- automaattinen järjestelmä, joka ei vaadi aikojen siirtämistä puheena, vaan datana
- automaattiset hälytykset poikkeavista ajoista, jotta näiden tarkistaminen käynnistyy välittömästi henkilöstön toimesta
- liian aikaisen tai myöhäisen AT:lle kirjautumisen automaattinen rangaistuslaskenta

5. Tuloslaskentajärjestelmä
- tietokonepohjainen tuloslaskentajärjestelmä, joka mahdollistaa yhtäaikaisen tuloslaskennan vähintään kymmenelle (10) eri luokalle ja yleiskilpailulle
- mahdollisuus määrittää saman kilpailunumeron huomiointi useassa eri kategoriassa (esimerkiksi sama kilpailija voi tulla huomioiduksi luokassa 1, yleiskilpailussa, tiimien mestaruuskilpailussa ja vaikkapa automerkin merkkiluokassa)
- tulosten reaaliaikainen laskenta erikoiskokeittain, kokonaistilanne jatkuvalla päivityksellä sekä lopulliset tulokset
- mahdollisuus tulosten muuttamiseen käsisyötöllä (esimerkiksi tilanteessa, jossa joku suljetaan kilpailusta tai hylätään teknisessä lopputarkastuksessa, tai AT-rangaistukset muuttuvat; erikoiskokeen muuttuessa siirtymäksi/vaihtoehtoreitille; aikahyvitykset)
- vilppilähtörangaistuksen automaattinen laskeminen, hyväksyntä manuaalisesti ennen tuloksiin siirtymistä
- datapaketin tuottaminen eri julkaisumuodoille (internet, sisäinen TV-verkko ym.)
- erilaisten tulosteiden teko kilpailijoiden, tuomariston, median ym. käyttöön
- erilaiset listaukset eri julkaisumuodoille: keskeyttäneet, kilpailusta suljetut, AT-rangaistukset ym.
- valmius kuljettajakommenttien käsittelyyn
- lähtöluettelon teko
- raportit (esim. keskinopeudet erikoiskokeilla)

6. Internet-julkaisujärjestelmä
- Ralli SM -sarjan sivuilla, AKS:n internet-sivujen palveluntuottajan määrittelemän tietopaketin mukaiset, reaaliaikaisesti julkaistavat tulokset
- tulokset luokittain, erikoiskokeittain (ek-tulos ja kokonaistilanne)
- keskeyttäneet, AT-rangaistukset, kilpailusta suljetut ym.
- valmius yleiskilpailutulosten esittämiseen
- valmius lyhyiden kuljettajakommenttien syöttämiseen sivun ylä-/alalaitaan tai linkki erilliselle sivulle

7. Johtokeskusjärjestelmä
- palveluntuottaja voi halutessaan tehdä myös esityksen kilpailun johtokeskuksen käyttöön tarkoitetusta lisäpalvelusta, jonka avulla johtokeskus voi reaaliaikaisesti seurata kilpailijoiden saapumista eri AT:lle, keskeyttäneiden listaa, mahdollista "ylipitkää" suoritusaikaa erikoiskokeella ym. kilpailun johtamista helpottavaa informaatiota
- tämän palvelun kuvaus ja hinnoittelu on oltava erillään varsinaisen tulospalvelun hinnasta, siten että tarjouksessa kuvataan palvelun aiheuttamat lisäkustannukset

HENKILÖSTÖ

Tarjouksesta on käytävä ilmi järjestelmän käyttämiseen kilpailukeskuksessa, erikoiskokeilla ja huoltoalueella tarvittavan, kilpailun järjestäjältä vaadittavan tilapäishenkilöstön määrä, samoin kuin näiden henkilöiden mahdollisten ATK-taitojen tarvetaso. Tarjouksessa on myös annettava lyhyt selvitys vapaaehtoistoimitsijoille annettavan laitteiston käyttökoulutuksen sisällöstä ja kestosta.

Samoin tarjouksesta on ilmettävä palveluntarjoajan oman henkilöstön määrä sekä näiden omasta toiminnasta palvelun ostajalle mahdollisesti aiheutuvat muuttuvat kulut (majoitus, matkakorvaukset ym.).

LAITEVAATIMUKSET

Tarjouksesta on käytävä ilmi järjestelmän kokoonpanoon kuuluvat laitteet ja näiden väliseen tiedonsiirtoon käytettyjen järjestelmien kuvaus. Tästä tiedonsiirrosta on myös annettava luotettavuuskuvaus, perustuen kyseisellä laitteistolla kilpailutilanteessa tehtyihin havaintoihin tai kilpailutilannetta vastaaviin testeihin sekä yhteydet toimittavan operaattorin selvityksiin.

Tarjouksessa on kuvattava erikoiskokeilla, huoltoalueella ja kilpailukeskuksessa tarvittavat tiedonsiirtoyhteydet, sekä ongelmatilanteiden varalle luodut varajärjestelmät.

KAUPALLISET OIKEUDET JA PROMOOTIO

Palveluntarjoaja saa sopimuksella kaupallisen yksinoikeuden toimittaa ajanotto- ja tuloslaskentajärjestelmä Ralli SM -osakilpailuihin kausilla 2009 ja 2010, sekä neuvotteluoption 2011 eteenpäin.

Palveluntarjoaja saa logonäkyvyyttä Ralli SM -sarjan tulossivuille internetissä sekä oikeuden käyttää Ralli SM -sarjan logoa omassa markkinointimateriaalissaan yhteisesti sovittavalla tavalla. Palveluntarjoaja saa käyttää Ralli SM -sarjaa referenssinä muille asiakkailleen.

Palveluntarjoajan käyttämä tietoliikennekumppani on hyväksyttävä AKS:n kanssa yhteistyössä, jotta ei synny ristiriitoja AKS:n muiden mahdollisten sopimusten kanssa.

TARJOUKSET

Tämän tarjouspyynnön mukaiset tarjoukset on toimitettava AKS:lle 15.11.2008 mennessä. Päätös palveluntuottajasta tehdään 15.12.2008 mennessä, AKS:n palvelun sisällölle ja hinnalle asettamien tavoitteiden mukaisesti. AKS pidättää itsellään kaikki oikeudet hyväksyä tai hylätä saamansa tarjoukset. Tarjoukset toimitetaan osoitteella:

AKK Sports Oy
Tuloslaskentatarjous
PL 19
01301 Vantaa

Tarjouksen hinnoittelusta on käytävä ilmi se, miten erikoiskokeiden ja muiden aikatarkastusasemien määrä vaikuttaa yhden osakilpailun kokonaispalvelusta maksamaan hintaan. Hinnoittelussa voi eritellä:

- hinta per osakilpailussa ajettava erillinen erikoiskoe, sisältäen tulo-AT:n, lähtöviivan, maaliviivan ja STOP:n vaatiman tekniikan ja palvelut, tiedonsiirtoineen ja varmennusjärjestelmineen (mikäli kahteen kertaan ajettavista erikoiskokeista tulee lisäkustannuksia verrattuna kertaalleen ajettavan hintaan, on tämä mainittava)
- hinta per muu aikatarkastusasema (lähtö, maali, huolto sisään ja ulos ym.)
- hinta toimiston ja johtokeskuksen kelloille
- hinta tuloslaskennan toteutukselle kilpailukeskuksessa
- hinta palveluntuottajan henkilöstön matka- ja majoitusjärjestelyistä

Lisätietoja asiasta antaa Kai Tarkiainen, kai.tarkiainen@autourheilu.fi tai 0207 219 423.

Vantaalla, 20.10.2008

AKK Sports Oy



Kai Tarkiainen
projektijohtaja

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa