Facebook Twitter Email Pinterest

Vesa Hirvonen

24.01.2009 / Vesa Hirvonen

Rovaniemen Arctic Rallin hyvin aloittanut Vesa Hirvonen oli tiiviisti kiinni kaksivetoisten luokan kakkossijassa, mutta tekninen vika keskeytti matkan kahdeksannen ja yhdeksännen erikoiskokeen välisellä siirtymäosuudella.

Keski-Karjalan UA:ta edustava Hirvonen ja kartanlukija Jussi Martiskin ajoivat lauantain kahdella ensimmäisellä EK:lla toiseksi ja kolmanneksi, mutta sen jälkeen Honda Civicin veto loppui.

- Huomasin jo niillä aamun pätkillä, että pito on heikko. Pitkällä aamun kakkospätkällä sitten selvisi jotakin olevan rikki. Sen pätkän lopulla veto alkoi loppua. Voimansiirto petti, joten jatkaminen ei ollut enää mahdollista, Hirvonen harmitteli.

- Maalissahan ne pisteet aina jaetaan, joten kyllähän se hatuttaa, kun hyvä pistepotti jäi kauden avauksesta saamatta.

Kaksivetoisten autojen SM2-luokan voittoon kaasutteli Joonas Lindroos ennen Anssi Tawastia.

- Lindroos ajoi hyvän kilpailun ja ansaitsi voittonsa. Meidän lisäksi myös monet muut luokan kärkiukot joutuivat keskeyttämään. Tästä täytyy aloittaa kova takaa-ajo seuraavissa SM-ralleissa, Hirvonen lupasi.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa