Facebook Twitter Email Pinterest

Anssi Tawast

05.03.2009 / Anssi Tawast

Vain kaksi viikkoa on vierähtänyt siitä kun edellisen kerran SM pisteitä ratkottiin "sukka syylarissa" Mikkelin aurinkoisessa talvikelissä. Lauantaina talvikauden päättävä Joensuun SM-ralli tarjoaakin mitä huikeimmat puitteet pistetaistoon myös SM2 luokan sisällä.

Mikkelissä ajettu luokan 3. tila vankisti Anssi Tawastin sarjan 2. tilaa ja kasassa kahden osakilpailun jälkeen on yllättäen 30 pistettä. Sarjajohtaja Joonas Lindroosin määrätessä suvereenisti marssin tahtiluokan on Anssi päässyt kurvailemaan sarjan tulokkaana ensimmäisellä opintokaudellaan positiivisille sijoituksille.

"Kyllähän tosiasia on se, että tällä hetkellä Joonas määrää tahdin ja ainut joka siihen yhtään kerkeää, on Hirvosen Vesa. Vauhdillisesti seuraava kasti onkin sitten ollut tähän asti hieman tasaisempi. Odotettavissa on, että tässä keskikastissa tulee vauhdillista nousua jo Joensuussa moneltakin kuljettajalta. Meidän tarkoitus on pistellä menemään ja nostaa myös samassa suhteessa omaa suoritustasoa", summaa Anssi.

"Sunnuntaina ajetut testit Saarijärvellä veivät meidän projektia Citikan kanssa jälleen ison askeleen eteenpäin. Edellinen harppaus tehtiin peräpään säätöjen kanssa ennen Mikkeliä ja nyt saatiin keula asettumaan. Nyt auto kulkee mutkan läpi veto päällä halutulla tavalla. Samalla kertaa on vetopito ja pysähtyvyys parantuneet. Tuntuu, että ranskalaisille tämä lumi on hieman vieras elementti ja säätöosaamista kotimaasta löytyy huomattavasti enemmän. -ja ne parhaat ranskalaisethan sai... Mielenkiinnolla odottelen auton olemusta kesäkelissä, mutta hyvään suuntaa ollaan menossa nyt talvellakin", ajatteli Anssi, jonka talvikausi päättyy vasta Jyväskylän F-Cupin osakilpailussa 0-autotehtävissä.

Joensuuhun lähdetään siis tuttu pilke silmäkulmassa ja vedetään koko rahan edestä hienoja ja vaativia Itärallin pikiksiä. Toiveena tietysti kartuttaa pistepussia kevättauolle.

Alla olevasta linkistä pääset sunnuntaina ajettujen testien tunnelmiin. "Tynnyrinpesusta" vastaa Toofast!

http://www.vimeo.com/3432405/

Ystävällisin terveisin,
Anssi Tawast
050-3415000
anssi.tawast@laakkonen.fi

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa