Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

05.03.2009 / Juha Salo

Rallin suomenmestari Juha Salo tuo SM-sarjan Joensuun osakilpailuun lauantaina uuden Mitsubishi Lancer Evolution X -auton. Salo ajaa ensimmäisen kilpailunsa japanilaismerkin uusimmalla kilpaversiolla. Mitsubishi Ralliart Finlandin toinen kuljettaja Kosti Katajamäki kilpailee talvikauden finaalissa aiemmalla IX -versiolla.

Salo on tehnyt tiiminsä kanssa töitä läpi talven. Päämekaanikko Marko Mikkolan johdolla valmistunut ajokki saa tulikasteensa hurjavauhtisilla Pohjois-Karjalan teillä. Salo on positiivisella ja odottavaisella mielellä ajokin ensi-iltaan.

- Uutta autoa on rakennettu pitkään ja hartaasti. Kymmenkunta ammattilaista on ollut autoa tekemässä. Työtunteja on tullut viidensadan verran, Salo laskee.

Uusi Lancer Evolution X -malli on todellakin aivan uusi. Nimi osoittaa sukulaisuuden aiempiin Mitsubishin rallimenestyjiin, mutta se onkin ainoa aiempia malleja yhdistävä tekijä.

- Muutos on suurin sen jälkeen, kun aikanaan takavedosta siirryttiin nelivetoon vuonna 1988. Vain muutama anturikomponentti on samaa aiemman mallin kanssa, korostaa Vemic-Auton tuote- ja PR-päällikkö Pekka Koski.

- Vanhasta käyvät uuteen vain vanteet ja jarrupalat, rallitaituri Salo lisää.

Salo ja hänen pitkäaikainen kartanlukijansa Mika Stenberg avasivat SM-rallivuoden voitolla Rovaniemellä. Kahden osakilpailun jälkeen kaksikon sijoitus yhteispisteissä on kolmantena.

- Vähän jännittää. Uuden auton tuominen kilpailuun on aina iso juttu. Vanhan mallin ajotyyli ja ominaisuudet olivat selkäytimessä. Voi olla, että alku menee vähän vielä tunnustellessa. Testikilometrejä on takana alle 300 kilometriä.Tässä kohdin on hyvä muistaa sekin, että kilpailuiden ja testien kautta edellistä mallia kehitettiin kolme vuotta ja pohjalla olivat edellisten Evo- mallien kokemukset. Siihen nähden, että auto on täysin uusi konsepti meno vaikuttaa hyvältä. Yritetään olla taas mukana voittotaistelussa, Salo sanoo.

- Ajaessa suurimmat erot huomaa moottorissa ja jousituksessa. Moottori vetää laajemmalla alueella, ja sitä voi kierrättää aika korkeallekin. Moottori vastaa kaasuun aikaisempaa vikkelämmin. Takapäässä joustovara on paljon aiempaa suurempi. Lisäksi kori on jäykempi, joka tekee autosta tarkemman ajettavan. Uuden mallin neitsytkilpailu on herättänyt paljon mielenkiintoa myös Japanissa, josta osoituksena jousitustoimittajamme TEINin iskunvaimennininsinööri lentää Suomeen erikseen tätä kisaa varten, Salo kiteyttää.

Kosti Katajamäki lähtee Pohjois-Karjalan ralliteille Lancerin Evolution IX -mallilla. Hän tuo uuden X-version vasta kesän kilpailuihin. Katajamäki ja kartanlukija Lasse Hirvijärvi ovat SM-sarjassa neljäntenä.

- Päätin jo tammikuussa, että ajan talvikauden loppuun "ysillä" ja keskityn uuden auton testaamiseen kevättauolla. Joensuussa pääsee oikein kunnolla nauttimaan. Tiestö on sielläpäin tavattoman hienoa, Katajamäki tietää.

Joensuun osakilpailussa ajetaan lauantaina seitsemän erikoiskoetta. 100 kilometrin rallireitti tuodaan myös lähes kaupungin ydinkeskustaan, sillä suuri yleisö pääsee ihailemaan kotimaisen ralliparhaimmiston suorituksia Linnunlahden raviradan hienolla yleisöerikoiskokeella.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa