Facebook Twitter Email Pinterest

Kari Hytönen

03.06.2009 / Kari Hytönen

Tulevana viikonloppuna jyväskyläläisellä Kari Hytösellä, 43, käynnistyy järjestyksessään 24. autourheilukesä. Vuodesta 1983 aktiivisesti niin Suomen kuin Euroopan rallipolkuja tahkonnut Hytönen starttaa kesäkauden kilpailuihin kauden 2009 ralliuutuuden, Suomi Cupin vitosluokan johtajana.

Hytösen kuumaan autourheilukesään kuuluu vähintään neljä SM-rallia sekä kotikilpailu, jyvässeudulla ajettava Suomen MM-ralli. Myös neuvottelut ulkomailla ajettavista kilpailuista käyvät edelleen kuumina.

- Aikaisemmin keväällä sain Saksan Suzuki Cupista kylmää vettä niskaan sikäläisen sarjasponsorin vetäytyessä leikistä. Sen seurauksena olimme budjettisyistä pakotettuja jättämään hyvin alkanut sarja kesken ja keskittymään nyt kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna jatkuvaan Suomi Cup rallisarjan voittotaisteluun, Hytönen kertoo.

- Perjantaina alkavasta Valkeakosken SM-rallista tulee kyttäystaistelu minun ja pahimman kanssakilpailijani Vesa Lehmussaaren välillä. Voitosta tietysti lähden ajamaan, mutta olen tyytyväinen myös hopeasijaan mikäli Vesa jää tuloslistalla taakse. Yhteenkään keskeytykseen ei sen sijaan ole tässä minun ja Lehmussaaren kaksintaisteluksi muodostuneessa sarjassa varaa. Omaa suoritustasoani silti lähden ajamaan ja katsotaan miten hän siihen vastaa, Hytönen strategioi.

SM Waltikka-Rallissa ajetaan kahden kilpailupäivän aikana yhteensä yhdeksän erikoiskoetta ja noin 91 erikoiskoekilometriä. Kari Hytönen kartturinsa Teemu Honkosen kanssa starttaavat kilpailuun lähtönumerolla 66. Valmistautuminen kilpailuun on sujunut ongelmitta.

- Suzuki Swift Sport v1600 -ralliauto on siitäkin mukava laite, että sen vuoden takaisen hankinnan jälkeen ei juurikaan ole muuta kilpailujen välissä tarvinnut tehdä kuin kaataa bensaa tankkiin, tehdä perushuolto ja antaa soittaa. Pari päivää sitten kaivoin kilpurini autotallin nurkasta ja kävin testipätkällä rykäisemässä ranteet löysäksi. Totesin kaiken toimivan erinomaisesti eikä edes talvikauden säätöihin tarvinnut puuttua, Hytönen kertoo.

- Koska laulu Saksan Suzuki Cupissa loppui kauan ennen aikojaan, on minulla vain yhden asfalttikilpailun ajettu uusi Suzuki Swift Sport tallissa joko myytävänä tai vuokrattavana esimerkiksi Suomen MM-ralliin - ja takaan ja vannon että kyseessä on markkinoilla olevista kilpureista hinta/laatusuhteessa yksi edullisimmista yksilöistä, Hytönen markkinoi.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa