Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa

11.07.2009 / Jari Ketomaa

Ralli SM-sarjan nelivetoluokan ylivoimainen pistejohtaja Jari Ketomaa jatkoi kauden viidennessä osakilpailussa voittoputkeaan, joka on jo neljän rallin mittainen.

Jari Ketomaa ajoi ykköseksi Kouvolassa, kuva Marko Mäkinen.

Subaru Impreza-kuljettaja lähti ykkösenä Kouvolan SM-rallin reitille ja kärsi alkupätkillä pidon puutteesta.

- Tiesin, että ensimmäisenä autona voin hieman menettää aikaa, kun lakaisin puhtaampaa uraa muille. Säädin jousitusta pehmeämmäksi ja huollossa takapäätä nostettiin puolitoista milliä. Muutokset auttoivat ja auton kääntyvyyspito parantui, Ketomaa selvitti.

- Hankalan alun jälkeen homma alkoi luistaa mallikkaasti ja sain vedettyä kovan ajan huollon jälkeen ajetulle pätkälle.

Mikkeliläinen ratkaisikin kilpailun edukseen käytännössä jo EK4:lla, joka oli rallin pisin erikoiskoe (24,16 kilometriä). Siellä Juha Salo jäi Ketomaalle 8,8 sekuntia ja kolmanneksi nopein Kristian Sohlberg 12,9 sekuntia.

- Rallin puoliväliin mennessä muilla kilpakumppaneilla oli ollut ongelmia, joten johtomarginaalimme oli siinä vaiheessa reilut 26 sekuntia, Ketomaa kertasi.

- Loppumatkan ajan kontrolloin tilannetta eikä enää tarvinnut ottaa riskejä. Osuin kuitenkin EK8:lla kiveen ja etuvanne vääntyi. Onneksi siinä rysäyksessä ei mitään suurempaa mennyt rikki.

Jari Ketomaa ja kartanlukija Miika Teiskonen kiersivät yhdeksän EK:n rallireitin 20,1 sekuntia Mitsubishi-kuski Juha Saloa nopeammin.

Subaru Dealer Team Finlandin toinen kuljettaja Kristian Sohlberg taisteli tiukasti kakkossijasta, mutta joutui taipumaan Salolle vain 0,5 sekunnilla.

Sekä Jari Ketomaan että Subaru Dealer Teamin SM-johto kasvoi entisestään. Ketomaa johtaa nyt sarjaa 28 pisteen erolla.

Subarun N-ryhmän ralliautoja Suomessa rakentavan Tommi Mäkinen Racingin toimitusjohtaja Esko Reiners sai olla jälleen tyytyväinen.

- Automme kilpailukyky tuli jälleen todistettua. Lisäksi täytyy kehua Ketomaan Jarin suoritusta, joka oli täysi kymppi. Hän ajoi ensimmäisenä autona liukkaissa olosuhteissa loistavasti. Kristian Sohlbergin vauhti oli myös erittäin hyvää, mutta alussa kärsitty rengasrikko vei tiimiltä mahdollisuuden kaksoisvoittoon, Reiners kiitteli.

Lisätietoja:
Jarno Saari
0400 959 565
Subaru Dealer Team Finland

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa