Facebook Twitter Email Pinterest

Vain pieniä muutoksia

26.11.2009 / Vain pieniä muutoksia

Ralli SM -sarjan säännöt vuodelle 2010 julkaistu

Ralli SMRalliautoilun SM-sarjan sääntöihin vuodelle 2010 tuli vain pieniä muutoksia. Ralli SM -sarja koostuu edelleenkin seitsemästä osakilpailusta, mutta kilpailupaikkakuntia on kuusi.

Arctic Lapland Ralli aloittaa Rovaniemellä tuttuun tapaan kauden, mutta osakilpailuja ajetaan saman viikonlopun aikana kaksi, täysin erillistä kilpailua.

"Arcticin jakamisella kahteen eri osakilpailuun halutaan mahdollistaa täysipainoinen kilpaileminen myös toisena kilpailupäivänä, riippumatta ensimmäisen päivän menestyksestä. Vaikka olisi keskeyttänyt perjantaina, voi lauantaina lähteä ilman superrallin aikasakkoja metsästämään hyviä SM-pisteitä", sanoo projektijohtaja Kai Tarkiainen AKK Sports Oy:stä.

Helmikuun lopussa ajettava SM Vaakuna -ralli Mikkelissä ja maaliskuinen SM Itäralli Joensuussa ovat vielä talvikelikisoja.

Kesäkuun puolivälissä Kouvolassa soralla ajettavan SM O.K. Auto -rallin jälkeen nautitaan kesästä, kunnes sarjan kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan eteläisessä Suomessa: ensin Keravalla elokuun viimeisenä viikonloppuna Vartti SM -rallin merkeissä ja kuukautta myöhemmin Hyvinkäällä, jossa jälleen 2-päiväinen SM Finnsco -ralli päättää vuoden 2010 sarjan.

Pistelaskun hienosäätö

Vuodelle 2010 Ralli SM -sarjan pistelaskua on rukattu siten, että osakisavoitoilla olisi loppupisteissä enemmän merkitystä.

"Uudella pistelaskujärjestelmällä on pyritty hieman korostamaan voittamisen merkitystä sekä toisaalta tasaamaan Arctic Lapland Rallyn pistesaldon vaikutusta koko kauden tulokseen", kertaa Tarkiainen.
Vuonna 2010 Rovaniemen molemmista osakilpailuista saa kummastakin 15 pistettä voitosta, 12 pistettä toisesta sijasta jne. siten, että kymmenenneksi sijoittunutkin saa vielä yhden pisteen.

Muissa osakilpailussa pisteet jakautuvat luvuin 22-18-15 jne. siten, että kilpailun kymmenes kuittaa vielä kaksi SM-pistettä.

Suomen mestaruuksia sama määrä

Suomen mestaruudesta ajetaan edelleen luokissa SM1 ja SM2, joihin jakaudutaan siis autojen teknisten sääntöjen perusteella. SM1-luokassa ajetaan nelivetoisilla ja SM2-luokka on kaksivetoisten. Näissä luokissa myös kartanlukijat keräävät SM-pisteitä kuljettajien tapaan.

Lisäksi Nuorten Suomen mestaruudesta ajavat kaksivetoluokan sisällä edelleen ne nuoret, jotka täyttävät vuoden 2010 aikana enintään 25 vuotta. Nuorten pistejahti alkaa vasta Mikkelistä, sarjan kolmannesta osakilpailusta.

Vuonna 2009 kilpailtiin ensimmäistä kertaa myös tiimien mestaruudesta, ja samoin tapahtuu myös vuonna 2010. Tiimiin voi kuulua yksi tai kaksi autokuntaa, mutta pisteet osakilpailusta saa vain paremmin sijoittunut kuljettaja.

Rengaspalkintojen "uusjako"

Ralli SM -sarjassa jatketaan Pirellin yksityyppirenkain, joita saa kilpailussa käyttää rajoitetusti erikoiskoekilometrien määrästä riippuvan säännön mukaisesti.

Pistelaskujärjestelmän lisäksi vuoden 2010 suurin muutos koskee rengaspalkintojen jakamista.

"Tavoitteena oli luoda järjestelmä, joka kannustaa kilpailijaa koko kauden ajan sekä huomioi myös nuoret, aloittelevat kuljettajat. Aika näyttää, onnistuttiinko, mutta järjestelmä vaikuttaa onnistuneelta", pohtii Kai Tarkiainen.

Pirelli palkitsee vielä nelivetoluokan suomenmestaruudesta kuljettajaa Pirelli Star Driver -tittelillä sekä osallistumisella yhteen, Pirellin valitsemaan rallin MM-osakilpailuun. Kilpailijoille jaetaan Pirellin renkaita palkintoina myös sarjasijoituksien perusteella.

Vuoden 2009 Pirelli Star Driver -kuljettaja Jari Ketomaan MM-ohjelma vuodelle 2010 on vielä auki, joten palkintokilpailuakaan ei toistaiseksi ole vahvistettu.

Helpommin seurattavaa

Täysin uutta vuodelle 2010 ovat kilpailijoiden kiinteät kilpailunumerot. Nelivetoluokan kuljettajille on varattu numerot 1-50 ja kaksivetoluokkaan numerot 51-100. Suomi Cupin ja oheisluokkien kilpailunumerot alkavat numerosta 101. Vuoden 2009 Suomen mestaria Jari Ketomaata odottaa siis nelivetoluokassa numero 1 ja Joonas Lindroosia kaksivetoluokassa numero 51, mikäli he ilmoittautuvat tulevaan sarjaan.

Tärkeä päivämäärä 15.12.

Edellisistä vuosista poiketen ilmoittautumismaksukausien vaihtumisen ajankohta on myös vaihtunut. Nyt halvemmalla sarjamaksulla selviytyy ennen joulukuun 15. päivää, kun aiemmin aikaa oli vuodenvaihteeseen asti.

Lisätietoja:
AKK Sports Oy, projektijohtaja Kai Tarkiainen, puh. 040 846 6766, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa