Facebook Twitter Email Pinterest

Kosti Katajamäki varovaisen odottavainen

27.01.2010 / Kosti Katajamäki varovaisen odottavainen

Kosti Katajamäki saa katsella rallin SM-avauksessa Rovaniemellä rohkeita ajolinjoja. Nelivetoluokassa menestystä janoava Katajamäki ampuu perjantaina reitille kuudentena autona, ja kahdet ensimmäiset ajolinjat piirtää huima duo, Dani Sordo ja Kimi Räikkönen.
"Mielenkiintoista nähdä, miten Kimi vetää. Mutta ei minun pidä sitä liikaa tuijottaa. Kaveri painii tällä kertaa eri sarjassa. Nyt keskitytään omaan virheettömään ajoon SM-pisteistä. Olo on sellainen varovaisen odottavainen", Katajamäki virnistää.

Viime vuonna Katajamäki ei löytänyt luottoa uuteen Mitsubishi Lancer Evolution X -autoon. Ajo ei sujunut ja tekniikkakin harasi turhaan vastaan. Alajärven miehen nimi löytyi SM-sarjasta vasta kohdalta yhdeksän.
"Olihan se iso pettymys. Vuosi oli vaikea. Viime kausi on purettu tässä talven aikana tarkasti palasiksi ja tehdyistä virheistä on otettu opiksi. Ylipäänsä valmistautuminen koko kauteen on nyt ihan erilainen. Testiä on ajettu kolmen, neljän SM-rallin verran. Nyt tunnen auton."

Katajamäki ja kartanlukija Lasse Hirvijärvi ovatkin uuden kauden kynnyksellä henkeä täynnä kuin vissypullot.
"Ennakkoläksyt on tehty pirun hyvin, kun jouduttiin viime kauden jälkeen vähän laiskanläksylle. Nyt on testattu, ja ollaan oltu samoilla teillä kuin aiemmin. Tulokset kertovat, että sekunteja on saatu pois aika tavalla", Katajamäki iloitsee.

SM-sarjan sääntöjä on muokattu täksi kaudeksi. Yksi merkittävin on N-ryhmän nelivetoautojen imuilman kuristimen suurentaminen millillä.
"Tehoa ja vääntöä on tullut lisää, ja ns. ajoalue moottorissa on kasvanut. Eihän se nyt vieläkään puuhun kiipeä, mutta kyllä lisääntyneen voiman huomaa ajossa oikeinkin hyvin, vaikkei yksi milli paperilla kovin suurelta näyttäkään", Katajamäki tietää.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa