Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo ensimmäisen jälkeen johdossa

20.02.2010 / Juha Salo ensimmäisen jälkeen johdossa

pieni-sm-salo.jpg

Juha Salo otti kärkipaikan Mikkelissä. Kuva: Marko Mäkinen

SM Vaakuna-Rallin ensimmäinen erikoiskoe, 23,9-kilometrinen Kovala, on takana ja kilpailijat tulivat sen jälkeen huoltoon Kasarmin Kampukselle. Aamun aloitus oli erittäin hankala, pientä ja isoa tietä ja siellä oli paljon irtolunta, joka aiheutti lähes kaikille kuljettajille tilanteita.

Ensimmäisenä tuli jobinpostia, kun Jarkko Miettisen aikaa ei näyttänyt ilmaantuvat tuloslistoille. Vihdoin Jarkko saatiin puhelimeen ja syykin ajan puuttumiseen selvisi.
"Ajoin lievästi hankeen ja spinnasin. Nyt auto on väärään suuntaan, eikä pakki mene päälle, joten autoa ei saada käännettyä", selvitti pettynyt Miettinen.

Seuraavaksi odotettiin syytä siihen, miksi Kristian Sohlbergilla oli kulunut lähes kaksi minuuttia kauemmin aikaa ek:lla kuin muilla. Vihdoin huollossa sitten saatiin tähänkin kysymykseen vastaus.
"Ajoin yhdessä risteyksessä sisäpenkkaan ja auto haukkasi sen verran lunta, että ilmanputsari meni umpeen ja tuulilasi huurtui", kertasi Sohlberg.

"Tuulilasi saatiin kohta auki, mutta auto ei tietenkään kulkenut mihinkään kun putsari oli tukossa."
"Nyt ei auta muuta kuin yrittää ajaa aikamenetys kiinni", lupasi Sohlberg.

Jukka Ketomäki oli huollossa myös äärimmäisen harmistunut. Ketomäki jäi kympin ulkopuolelle, 11:nneksi ja eroa kärkeen oli kertynyt 48,5 sekuntia.
"Ketuttaa kunnolla. Ajoin noin 12 kilometriä Kristian Sohlbergin takana. Lumipöllyä tuli sen verran ilmaan, ettei voinut ajaa tarpeeksi lähellä, eikä ollut paikkaa mennä Sohlbergin ohi," kertasi Ketomäki.

Juha Salo ajoi ongelmattomasti ja pohja-aika napsahti karkkilalaiselle 2,5 sekunnin erolla ennen Jari Ketomaata.
"Vähän lumeen osuttiin mekin. Vaikea pätkä oli tämä aloitus. Olimme kyllä hereillä, mutta tekeekö tämä pakkanen sen, ettei oikein kunnolla päässyt rytmiin. Vaikea pätkä oli, mutta kiristetään tästä nyt vähän", lupasi Salo.

Joonas Lindroos selvitti huoltotauolla ajaneensa aivan maltillisesti, mutta paikalle tulleet kaksi katsojaa, kertoivat Lindroosin lähes hurjistelleen takavalot edellä siihenkin mutkaan, jossa nämä kaksi miestä olivat olleet.
"Ihan rauhassa ollaan tultu, oikein hyvältä ajaminen tuntuu", jutteli Lindroos, jonka oli pätkän kolmas ja 14,6 sekuntia pohjista jääneenä.

Kosti Katajamäki oli pätkän neljäs, ero kärkeen 14,8 sekuntia.
"Mekin tökkäsimme penkkaan sen verran, että lasi meni huuruun ja putsari tukkoon. Ei kulkenut auto oikein tuon tapahtuman jälkeen, mutta tästä kiristetään", lupasi pohjanmaalainen.

Ari Vihavainen oli vaatimaton ja selitti pätkän viidennen sijan tulleen lähinnä muiden epäonnen kautta.
"Ei revitetty mitenkään erityisesti, vaan tultiin maltilla", myönsi Vihavainen.

Atte Alanen oli kohtalaisen tyytyväinen pätkän kuudenteen sijaan.
"Vaikea oli tämä pitkä pätkä. Nyt kiristetään tästä, kun eka otettiin vähän maltillisempi", kertoi Alanen.

Kari Ali-Rantala oli tyytyväinen ekaan pätkäänsä.
"Autoa on saatu paremmaksi alustaltaan. Nyt on luottoa enemmän autoon ja nyt on kiva laskea menemään", myönsi Ali-Rantala.

Joni Nikko oli kahdeksas, Jussi Tiippana yhdeksäs ja Mika Hirvikangas kymmenes.
"Meiltäkin meni hankeen tökkäämisessä ilmanputsari tukkoon ja lasi kohta pärähti jäähän. Kiristetään tästä, niin eiköhän tästä hyvä tule", kertasi Hirvikangas.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa