Facebook Twitter Email Pinterest

Jarkko Miettinen kolmas Joensuussa

07.03.2010 / Jarkko Miettinen kolmas Joensuussa

Ralliautoilun SM-sarjan neljäs osakilpailu ajettiin lauantaina Joensuussa. Skoda Fabia RS Rally Teamin pari Jarkko Miettinen - Mikko Lukka sijoittui lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen kilpailun kolmanneksi. Ennen päätöserikoiskoetta Tuupovaaran Moottorikerhoa edustava Miettinen oli toisena, mutta pyörähdys ja moottorin sammuminen pudottivat helsinkiläisen lopulta kolmanneksi. Kilpailun jälkeen Miettinen kutsuttiin vielä dopingtestiin.
"Perä lähti viimeisen pätkän pienellä osuudella pöperössä irti ja samalla moottori sammui. Vaikka sainkin auton suht´ nopeasti käyntiin ja nokan menosuuntaan päin, tuhraantui aikaa noin kymmenen sekuntia. Pohjat ajanut Lindroosin Joonas pääsi siinä sitten ohitseni", Miettinen kertaa kilpailun ratkaisuhetkiä.

Kilpailun voittaneelle Juha Salolle Miettinen jäi 30,9 sekuntia. Toiseksi sijoittuneelle Joonas Lindroosille tappiota kertyi ainoastaan 3,7 sekuntia. Tiimien välisessä kilpailussa Miettisen Skoda Fabia RS Rally Team oli niin ikään kolmas.
"Kilpailun alku oli hiukan vaikea, enkä oikein saanut rytmistä kiinni. Tein pieniä virheitä koko rallin ajan, mutta toisaalta ajoin nopeimman ajan seitsemännelle erikoiskokeelle, joten myös paljon myönteistä mahtuu tähän ralliin. Kaikkiaan päivä oli oikein mukava, sillä reitti oli todella vaihteleva ja haastava, nyt sai ajaa ihan tosissaan. Kaiken lisäksi auto ja huolto toimivat kuin unelma", Miettinen summaa upeata kisapäivää.

Talvikauden jälkeen Miettinen on sarjataulukossa kolmantena 28 pistettä johtavaa Juha Saloa ja 19 pistettä toisena olevaa Kosti Katajamäkeä perässä. Tiimien välisessä kilpailussa Skoda Fabia RS Rally Team on viidentenä.
"Kaiken kaikkiaan talvikausi sujui kannaltamme suht´ hyvin ja lähtökohdat kesäkaudelle ovat oikein hyvät. Lisäksi uskon, että olemme kesäkauden kilpailuissa vahvempia kuin talvella, joten odotan jo nyt seuraavaa SM-rallia innolla", Jarkko sanoo.

Ralliautoilun SM-sarja jatkuu 12. kesäkuuta Kouvolassa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa