Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos vahvasti kiinni voitosta

12.06.2010 / Joonas Lindroos vahvasti kiinni voitosta

pp-sm-lindroos.jpg


Kilpailijat ovat parhaillaan toisella tauolla Tuohikotin huoltoparkissa. Jäljellä on enää siirtyminen kisan viimeiselle erikoiskokeelle 7, joka on vain reilun kilometrin mittainen Tykkimäen rykäisy. Sen jälkeen kilpailijat ajavat vielä maaliin Sokos Hotelli Kouvolan Vaakunaan.

Joonas Lindroos on hyvin vahvasti kiinni Ralli SM -sarjan viidennen osakilpailun voitossa ennen viimeistä erikoiskoetta.

Huoltoparkissa kilpailijat kommentoivat toista ajamaansa lenkkiä seuraavasti taukotilanteen tulosjärjestyksessä:

1. Joonas Lindroos
Ajo on kulkenut oikein hyvin, vielä ei kannata voitosta onnitella. Se on nähty ennenkin, että vielä jopa viimeisellä siirtymällä voi sattua jokin tekninen ongelma ja joutuukin keskeyttämään. Parilla viimeisellä pätkällä jo hieman hellitin, kun huomasin Juha Salon vaikeudet. Ei ollut enää järkeä vetää kovasti riskillä. Tiet olivat ainakin meillä ihan ok, ja kun aurinkokin jo pilkahti, mikäs tässä oli vetää rallia.

2. Juha Salo + 28,9 sekuntia
Harmittavasti viitoserikoiskokeella sattui taas turboletkuongelma. Letku oli sen verran höllästi kiinni, että tehot hävisivät. Noin 10 kilometriä jouduttiin vetämään tehottomalla autolla, ja jäätiin lähes puoli minuuttia pohjista. Ja täytyyhän tässä kyllä myöntää, että sen jälkeen iski ajatuksiin jo koko sarjan pistetilanne, eli kokonaisuutta ajatellen ei enää lähdetty raivolla ajamaan.

3. Ari Vihavainen + 40,0 sekuntia
Siististi on tultu, ei mitään ihmeitä, vauhtia olisi silti saanut näköjään olla enemmän kun kärkeen jäi vielä noin paljon eroa. Miettinen sentään saatiin pysymään takana. Hieno päivä on ollut, vielä yksi pätkä ajetaan ja sitten se on siinä. Ei tässä mitään ihmeitä!

4. Jarkko Miettinen + 47,9 sekuntia
Vähän pettynyt olen neljänteen sijaan, kolmas oli tarkoitus olla. Kotona täytyy sitten kunnolla analysoida, mistä tämä johtuu. Ehkä ajotyylini ei vielä sittenkään ole sopiva tähän autoon, täytyy nyt miettiä. Huomaan kyllä itsestäni, että ehkä se viimeinen kunnon tatsi jää sittenkin vielä puuttumaan.
Mikko on kartturina joutunut huutamaan niin kovaa, ettei taida poika saada vähään aikaan ääntä enää kurkusta ollenkaan.

5. Egon Kaur virolaiskuljettaja oli vaitonainen at-jonossa.
6. Jussi Tiippana + 1.48,3

7. Kosti Katajamäki + 2.05,9
Ei tässä nyt hirveän pettyneenäkään kannata olla tuon at-rangaistuksen takia. Yritin silti ajaa kohtuullisia aikoja, ja ihan kivasti onnistuikin. Lopputuloksessa nyt painaa aika paljon tuo ylimääräinen 1.20.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa