Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo lupaa ajaa kaasu pohjassa

25.08.2010 / Juha Salo lupaa ajaa kaasu pohjassa

pp-sm-salo.jpg

Juha Salo on tällä kaudella napannut jo kolme SM-osakisavoittoa. Kuva: Marko Mäkinen

Ralli SM -sarjan SM1-luokan pistejohdossa ennen Keravaa oleva Juha Salo kartanlukijansa Tomi Tuomisen kanssa ei aio millään tavalla vielä taktikoida ja varmistella. Päin vastoin, karkkilalainen puhkuu kovasti jo intoa päästä ajamaan ja tositoimiin. Kesäkuun puolivälissä ajettiin edellinen SM-ralli Kouvolassa, ja Jyväskylän Neste Oil Rallissa mies joutui keskeyttämään.
"Hyvillä mielin todellakin odottelen jo Keravan kisaa, on kiva päästä taas ajamaan. Sunnuntaina ja maanantaina ajettiin jo hieman testiä, ja viilattiin iskunvaimentimet ja voimansiirtoa kuntoon", paljastaa Salo.

Keravan kisaa ennen on jo parina päivänä saatu vettä niskaan välillä melko rankastikin, ja pistejohtaja saattaa vielä kaikkina iltoina ennen kisaa tanssia oikein kunnon sadetanssia.
"Keravan kisaan toivon kyllä kovasti sadetta, sillä kuiva kesä on tehnyt hiekkatiet todella liukkaiksi, sade tekisi pitoa paremmaksi. Ykkösnumerolla ajaessa olisi paremmat asetelmat kisan lopputulosta ajatellen."

Viime vuonna Keravan Vartti SM-rallissa kaikki erikoiskokeet ajettiin vain kertaalleen, nyt on muutosta luvassa. Yleisölle tarjotaan viimeisenä erikoiskoe, jolla useampi auto kiertää samaan aikaan reittiä, ohituksiakin saattaa olla luvassa.
"Toivottavasti Keravan uusiutunut reitti sopisi meille. Tänä vuonna kolme pätkää on tarkoitus ajaa kahteen kertaan. Viimeinen pätkä on sitten päivän päätteeksi useamman kierroksen rykäisy Keravalla, toivotaan, etteivät pojat siellä ryhdy mihinkään rallicross-meininkeihin, vaan vedettäisiin siististi ihan loppuun asti. "

"Voittoa lähden ilman muuta metsästämään, mutta vasta maalissa katsotaan tilanne sitten SM:n kannalta. Mielenkiintoinen kisa on kyllä luvassa, sillä 5-6 ukkoa menee niin tasaisen kuvaa, ettei etukäteen voi ennustaa oikein mitään."

"Yritämme tehdä perjantaina niin hyvät nuotit lauantaille, että voittoa pystymme tavoittelemaan. En lähde mitään muita sijoja varmistelemaan, täysillä ajetaan."

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa