Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko johtaa kolmen pätkän jälkeen

28.08.2010 / Marko Kakko johtaa kolmen pätkän jälkeen

Keravan Vartti SM-rallin ensimmäiset kolme erikoiskoetta ovat takana, ja ehkäpä monen yllätykseksi koskilainen Marko Kakko yllättäin johtaa koko kilpailua. Kakko kyllä etukäteen paljasti tavoitteekseen ajaa kolmen sakkiin, mutta johtopaikka kilpailun puolivälissä onkin nyt tosiasia.
"Eihän tämä mikään yllätys ole", parahti Kakko huoltotaolle tullessaan.
"Pohjat ykkösellä ja kakkosella onnistuttiin ajamaan, mutta kolmosella heinäpaaleja shikaanissa väistellessä hävittiin Miettisen Jarkolle 0,4 sekuntia", kertasi Kakko.
Kakko oli silmin nähden tyytyväinen tilanteeseen SM1-luokassa, ja lupasi maalissa voittaa Miettistä vielä useammalla sekunnilla.

Kartanlukija Panu Plosila oli myös tyytyväinen Kakon vauhtiin.
"Yksinkertaistimme hieman nuotteja, joten ajo sujuu huomattavasti paremmin ja kuljettaja pystyy hyvin keskittymään sanomaani", kertasi Plosila.
"Virheitä on hieman tullut, mutta oikein hyvin menee. Harmillista vain, että pätkät ovat olleet niin nopeita, että rajoittimelle paukuttaa aika-ajoin. Huiput meillä on tässä 166 km/h, joten aika kovaa kuitenkin tullaan."

"Autoon olemme oikein tyytyväisiä, Neste Oil Rallissa päästiin ajamaan paljon, ja nyt seqventaalinen laatikkokin alkaa "istua käteen", ei enää tartte niin paljon miettiä vaihtamisia. Auto on sellainen, että se vaatii jatkuvasti oikean vaihteen, jotta vauhti on maksimia", jutteli Plosila.

"On meillä ollut vähän ongelmiakin, sillä en tahdo saada vaihteita kuitenkin ihan onnistuneesti koko ajan päälle", huikkasi Kakko vielä ennen huoltoon ajoaan.

Kakon tapaan S2000-luokitellulla autolla ajava Jarkko Miettinen oli kahdella ekalla eekolla kakkonen, mutta onnistui kolmosella ajamaan pohja-ajan.
"Täytyy myöntää, että aamulla jännitti aika lailla, eikä ajo ensin oikein lähtenyt kunnolla käyntin. Pienoinen yllätys on, että Marko Kakko menee noinkin kovaa, mutta yritämme kiristää seuraavalla lenkillä ja napata Kakolta johtopaikka pois", paljasti Miettinen.

Kosti Katajamäki keskeytti jo ennen ykköserikoiskoetta, joten tilanne Suomen mestaruuden kannalta helpottui Salon kannalta ajateltuna. Vaikka Salo on hyvissä asetelmissa mestaruustaistossa, ei mies kuulemma kuitenkaan aio mitään alkaa varmistella vielä tässä vaiheessa.
"Pojat menevät kyllä himskatin kovaa, täytyy myöntää. Liukasta siellä on ensimmäisenä autona mennä, mutta sateet onneksi jonkin verran toivat pitoa", selvitti Salo.
"Olen kyllä yrittänyt tulla, mutta en oikein nyt näytä kerkiävän."
"Eikä mitään, täysillä mennään seuraavalla kierroksella ja katsotaan sitten tuloksia", lupasi kartturi Tomi Tuominenkin.
Salo on joskus aiemmin kuitenkin paljastanut, että vihdoin on järkeä niin paljon, että osaa ajaa viisaasti kauden lopputulos mielessään.

Kolmantena SM-pisteissä ennen Keravaa ollut Joonas Lindroos ei myöskään oikein ollut tyytyväinen ajoonsa.
"Ei oikein nyt luista, en tiedä, onko ajamattomuus siihen syynä. Jyväskylän kaadon vuoksi testit ovat jääneet vähemmälle, ja nyt on ihan liikaa yritystä", jutteli Joonas.
Lindroos kertoi myös reitin oleva melkoisen liukas.
"Yritän silti nostaa vauhtia, sillä Katajamäen puuttuessa yritän kerätä niin paljon pisteitä kuin mahdollista, joten maaliin pitäisi silti yrittää päästä."

Ari Vihavainen kellautti autonsa ojaan televisiokameroiden edessä, mutta pääsi takaisin tiellä yleisön avustuksella.
"Aikaahan siinä tuhraantui. Auto kellautettiin takaisin pyörilleen siinä ojan reunalla, ajoi reunaa pitkin vähän matkaa ja pääsin kuin pääsinkin takaisin tielle," selvitti Vihavainen.

Jussi Tiippana on kolmen pätkän jälkeen viidentenä.
"Taitaa tässä kokemattomuus ja nuori ikä tehdä tepposia. En kerta kaikkiaan pysty jarruttamaan niin myöhään kuin edellä menevät näyttävän jarruttavan", pohti Tiippana.
"Meillä on tässä pienemmän jarrut kuin eräillä muilla, joten välillä olen joutunut vetämään vielä kässäristäkin, että auton vauhti hiljenee riittävästi."

Kilpailijat lähtevät nyt ajamaan nämä kolme erikoiskoetta uudelleen ja tulevat huoltoon suunnilleen kello 16.40.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa