Facebook Twitter Email Pinterest

Lindroos ajoi Keravalla neljänneksi

28.08.2010 / Lindroos ajoi Keravalla neljänneksi

Keravan SM ralli on aina ollut enemmän tai vähemmän Joonakselle epäonninen. Niin hän tänäkin vuonna jäi tavoitteestaan, joka oli voitto. Nyt tuloksena oli neljäs sija, jonka hän otti nimiinsä heti ensimmäisellä erikoiskokeella.

Kuudennen erikoiskokeen jälkeen Lindroos nousi hetkeksi kolmannelle sijalle ohi Jarkko Miettisestä. Paikka palautui takaisin neljännelle sijalle viimeisenä olleella yleisöerikoiskokeella. Teollisuusalueella viisi kierrosta ajettavalla pätkällä oli yhtäaikaa useampi auto, kun ne lähetettiin minuutin välein. Ajoituksen takia perässä lähtenyt tuli tyypillisesti ensimmäisen kierroksen jälkeen edellä lähteneen eteen. Tästä syystä Joonas kolaroi Jarkko Miettisen kanssa ja osui myös betoniporsaaseen.

"Kyllä tämäkin Keravan ralli meni niin pieleen", kertoo Joonas.
"Kolmella ensimmäisellä pätkällä auto yliohjasi ja muutenkin ajo ole sellaista reuhaamista, että ei sillä kyllä tuloksia tullut. Huollossa alustan säädöillä tilannetta saatiin vähän korjattua ja tiet olivat puhdistuneet toiselle ajokerralle."

Ennen Hyvinkäällä ajettavaa viimeistä osakilpailua Joonas, Jarkko Miettinen ja Kosti Katajamäki jakavat toisen sijan 60 pisteellä. Kärjessä on Juha salo, jolla on 97 pistettä.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa