Facebook Twitter Email Pinterest

Pinomäen voittoputki kasvoi kuuteen

29.08.2010 / Pinomäen voittoputki kasvoi kuuteen

Rallin suomenmestaruuden SM2-luokassa jo aiemmin varmistanut Kalle Pinomäki voitti lauantaina 28.8. ajetun Keravan SM-rallin. Samalla turkulainen kasvatti osakilpailuvoittoputkensa jo kuuteen. Kakkoseksi 12 sekunnin erolla jäänyt Jukka Korhonen risti Pinomäen jo Suomen "Sebastien Loebiksi".

"Voittamiseen tarvitaan hyvä tiimi ja hyvä kartanlukija. Kaikkien osa-alueiden pitää toimia, ja meillä se toimii. Hyvä yhteistyö on kaiken perusta, ja sen jälkeen kuski voi itse keskittyä vain ajamiseen. Töitä on tehty ihan pirun paljon", Pinomäki filosofoi maalissa.

Pinomäki ja kartanlukija Matti Kaskinen taputtelivat pitkän päivän aikana kolme erikoiskokeen pohja-aikaa. Renault Clio R3 -autolla voitosta voittoon ajanut kaksikko johti kilpailua heti ensimmäiseltä erikoiskokeella alkaen.

"Tänään voitto ei todellakaan tullut helpolla, kuten eivät aiemmatkaan ykkössijat. Jälleen ajettiin ihan sekunneista. Aamulla minulla oli vähän flunssainen olo, mutta se parani tässä päivän aikana. Oli niin hauska ajaa, että siihen flunssaan ei edes kiinnittänyt huomiota. Autoakin pystyi tuomaan pitkissä mutkissa pienessä sladissa, ja se pysyi koko ajan ajolinjalla ja hyppysissä", Pinomäki iloitsi.

Pinomäen pistesaldo kasvoi jo 118:aan. Kakkoseksi noussut Korhonen on summannut 58 pistettä. SM-kausi paketoidaan kuukauden kuluttua Hyvinkäällä.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa