Facebook Twitter Email Pinterest

"""Ajan pojille hyvät linjat"""

14.09.2010 / """Ajan pojille hyvät linjat"""

pikkukuva-juha-salo2.jpg

Nelivetoisten SM1-luokan suomenmestaruuden Keravan osakisassa varmistanut Juha Salo myöntää odottavansa innokkaasti Hyvinkäällä syyskuun viimeisenä viikonloppuna ajettavaa Ralli SM -sarjan päätöskilpailua.
"Nyt saan lasketella todella nautiskellen ja täysillä, en aio himmailla lainkaan", lupaa tuore mestari.
"Täytyy myöntää, että ehkä sitä osasi jo ajaa koko kauden SM-pisteistä ja mestaruudesta, mitä ei joinain aikaisempana vuonna ole oikein osannut."

Kaiken kaikkiaan Salon saldo vuodelta 2010 on toistaiseksi kolmesta osakisasta täydet SM-pisteet, kahdesta kakkossijan tuomat. Vain Rovaniemeltä Arctic Rallyn toinen päivä toi vain yhdeksännestä sijasta tulleet kaksi pistettä.
"On kai totuuden nimissä sanottava, että puolittain sitä on ajettu ns. "käsijarru päällä", mutta kun tulosta katsoo, oikein olemme toimineet."

Juha Salon tavoitteena oli mestaruus kaudella 2010, joten se asia ei enää "takaraivossa" paina, vaan karkkilalainen lupaa lasketella sielunsa kyllyydestä Hyvinkään maisemissa.
"Hyvinkäähän on melkein kuin meikäläisen kotikisa. Vaikka Keravakaan ei ole kaukana, on Hyvinkäällä toivottavasti odotettavissa entiseen malliin todella hienot tiet. Keravalla oli liikaa risteysajoa, uskon, että päätöskisassa päästään kunnolla ajamaan, korkeuserojakin on Hyvinkään reitille aiemmin ollut mukavasti", pohtii Salo.

Hyvinkäällä nähtäneen tiukka taistelu SM1-luokan himmeämmistä mitaleista, sillä Joonas Lindroos, Jarkko Miettinen ja Kosti Katajamäki ovat seuraavilla sijoilla Juhan takana tasapistein. Kun tähän vielä lisätään S2000-luokitellulla, edellisessä kisassa Marko Kakon käskemällä Ford Fiestalla ajava virolainen Ott Tänak, joka saattaa onnistuessaan hyvinkin hätyytellä kärkiukkoja, on todella mielenkiintoinen ottelu tulossa.
"Toivon tietenkin tiimikaverini Kostin vetäjän pisimmän korren, mutta on kyllä vaikeata veikata kisan lopputulosta. Joonas on koko ajan parantanut ajoaan, vaikkei Keravalla täysin onnistunutkaan, Jarkko ajaa toista lähes kotikisaansa ja oli tosi kova jo Keravalla. Kova kisa tulee", lupaa Salo.

"Starttaan ekana autona reitille, toivottavasti vettä saadaan kisaa ennen sen verran sopivasti, että ekana autonakin pystyy täysillä ajamaan. Aion ajaa pojille valmiiksi sellaiset ajolinjat, että sen kun vain painavat perässä tulemaan", naureskeli Salo.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa