Facebook Twitter Email Pinterest

Mika Hirvikankaalla uudet lähtökohdat

23.09.2010 / Mika Hirvikankaalla uudet lähtökohdat

Kankaanpään UA:ta edustava rallikuljettaja Mika Hirvikangas on osittain uusien haasteiden edessä, kun Ralli SM -sarjan kauden viimeinen osakilpailu kaasutellaan viikonloppuna Hyvinkään ympäristössä.

Hirvikangas pääsee lähtemään reitille 10:ntenä autona, joten kyseessä on Subaru-kuljettajalle kauden paras lähtöpaikka.

Uutena asiana Hirvikankaan tiimissä on Hyvinkään SM-rallissa kartanlukijan penkille istuva Lasse Hirvijärvi, joka muistetaan viime vuosilta Kosti Katajamäen kartturina.
"Päätimme kokeilla erittäin kokenutta kartturia, että näemme sen mahdollisen vaikutuksen vauhtiini ja kilpailusuoritukseen", Hirvikangas kertoi.

"Teemme vielä ennen rallia nuotitusharjoituksia ja torstaina ohjelmassa on ralliauton testit yhdessä RDF-tiimin kanssa."

"Kuskilla on nyt takana turhan pitkä ajotauko, kun jätimme edellisen osakilpailun väliin. Ehjä suoritus on tavoitteena, ja yritän vähintään pistesijaa eli kympin joukkoon sijoittumista. Kaiken onnistuessa sijoitus voi olla vielä paljon parempi", Hirvikangas summasi.

Kauden päätöskilpailu on kaksipäiväinen, lauantaina aloitetaan jo aamupäivän puolella ja rallia ajetaan illan pimeyteen saakka. Sunnuntaina rallin menestyjät ovat selvillä klo 14 mennessä.

Kilpailun tapahtumien keskuspaikkana on Hyvinkään Vauhtipuisto, jossa ajetaan yleisöerikoiskoe ja suoritetaan kilpa-autojen huoltotoimet.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa