Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos luottavaisena kauteen 2011

11.01.2011 / Joonas Lindroos luottavaisena kauteen 2011

Rallin viime vuoden SM-pronssimitalisti Joonas Lindroos jatkaa tälläkin kaudella nelivetoisten SM1-luokassa. Tavoitteekseen hän on asettanut suomenmestaruuden.

Tavoite on saavutettavissa viimevuotisten tulosten perusteella, sillä kahdesta ensimmäisestä osakilpailusta Joonas jäi pisteittä. Kesällä Kouvolassa hän pystyi voittamaan moninkertaisen mestarin Juha Salon ajamalla ensimmäisen SM1-luokan voittonsa. Aiemmin talvikaudella Joensuussa hän ajoi toiseksi. Kausi 2010 oli Joonakselle ensimmäinen SM1-luokassa.

Autona on edelleen Tommi Mäkinen Racingin Subaru Impreza WRX ja Joonas ajaa myös TMR:lle tiimipisteitä. Sen sijaan kartanlukija vaihtui tälle vuodelle Jouni Lampisen lopetettua ralliuransa. Joonaksen viereen istuu aiemmin muun muassa Marko Männylle nuotteja lukenut Pasi Kilpeläinen. Pasilla on 25 vuoden autourheilukokemus ja hän on saavuttanut suomenmestaruuden Männyn kanssa vuonna 2005.

Kauden ensimmäiset testit on ajettu uuden kartturin kanssa ja molemmilla on varsin positiiviset ennakko-odotukset yhteistyölle.
"Joonaksella on selkeä nuotti, eikä tavaraa ole liiaksi, joten pystyin helposti sisäistämään hänen haluamansa nuotinlukutyylin", kertoo Pasi.

Joonas kertoo testien perusteella, että auto toimii nyt niin kuin pitääkin.
"Alustan säädöt ovat kohdallaan kuin unelma, ja auto menee juuri sinne, minne sitä ratista käsken. Uuden bensasäännön vuoksi moottorin vääntö tippui muutamalla kymmenellä Newtonilla, jolloin konetta pitää sitten huudattaa vähän enemmän kuin aiemmin. Erittäin itsevarmalla ja hyvällä mielellä lähden tähän kauteen."

Ralli SM -sarjan ensimmäinen osakilpailu Arctic Lapland Ralli ajetaan Rovaniemellä tammikuun 28.-29. päivinä. Molemmilta päiviltä jaossa on omat SM-pisteet, kahdesta erillisestä osakilpailusta.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa