Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäki uuteen kultajahtiin

26.01.2011 / Kalle Pinomäki uuteen kultajahtiin

Kalle Pinomäki putsasi rallin SM-sarjan palkintopöydän viime vuonna. Mestaruus kaksivetoisten luokassa (SM2) tuli ylivoimaiseen tyyliin kuuden osakilpailuvoiton turvin. Nyt turkulainen lähtee samalla kovalla tavoitteella uuteen kauteen. Ensimmäiset osakilpailut ajetaan viikonloppuna Rovaniemellä Arctic Lapland Rallina.
"Mukana on uusia kovia kuskeja ja uusia autoja. Sarjasta tulee todella kovatasoinen, ja varmasti vauhti on jälleen kovempaa kuin viime vuonna. Tavoitteena on uusia suomenmestaruus", Pinomäki, 30, sanoo.

Pinomäki jatkaa menestyksestä ralliuraansa tutun kartanlukijansa Matti Kaskisen kanssa. Myös ajokki on tullut jo tutuksi. Turkulainen Set Promotion -talli valjastaa Pinomäelle Renault Clio R3 -auton.
"Olemme tehneet tämän auton kanssa töitä nyt kaksi vuotta. Kehitystyö yhdessä Renaultin kilpaosaston kanssa on kantanut hedelmää, ja tulokset kertovat puolestaan. Nyt talven aikana auto on peruttu osiin ja rakennettu käytännöllisesti katsoen täysin uudestaan. Tällä tavalla varmistetaan luotettavuus jatkossakin. Lisäksi autoon on, totta kai, tullut muutamia pieniä uutuuksia ja luokituksia", Pinomäki kertoo.

"Auton purkaminen ja kokoaminen vei noin 150 tuntia. Auto on ollut erittäin luotettava. Meillä ei ole ollut yhtään teknisestä viasta
johtunutta keskeytystä kahteen vuoteen", muistuttaa tiimin tekninen johtaja Toni Reunanen.

Kilpailukausi alkaa jo vuosien perinteellä Lapista. Arctic Lapland Ralli (Tunturiralli) korkkaa kauden, ja perjantaina sekä lauantaina
ajetaan omat yksittäiset ja todella vaativat osakilpailut. Viime vuonna Pinomäki-Kaskinen-Renault-trio oli Napapiirin avauksessa
molempien ajopäivien nopein.
"Olemme nyt ajaneet testiä noin 250 kilometriä Nilsiässä, sekä yhden pienen shakedown-testin kotipuolessa. Auto tuntui todella hyvältä. Odotan innolla kilpailun alkamista ja tositoimiin pääsyä", Pinomäki sanoo.

Kilpailu alkaa perjantaina. Avauspäivän ohjelmassa on viisi erikoiskoetta, joilla yhteismittaa on lähes 100 kilometriä. Toisena
päivänä lauantaina pudotellaan 133 kilometriä, ja päätöserikoiskoe, peräti 46-kilometrinen Ristilampi imee mehut tehokkaasti niin autoista kuin kuskeistakin.

Rallin SM-osakilpailut 2011:
28.1. Rovaniemi
29.1. Rovaniemi
19.2. Mikkeli
5.3. Kouvola
14.5. Hämeenlinna
11.6. Lapua
17.9. Kerava

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa