Facebook Twitter Email Pinterest

Esapekka Lapille ensimmäinen SM-osakisavoitto

28.01.2011 / Esapekka Lapille ensimmäinen SM-osakisavoitto

sm1-lappi.jpg

Kaksivetoisten SM2-luokassa viimevuonna pronssille ajanut Esapekka Lappi aloitti tämän kautensa loistavasti, kun Rovaniemellä Arctic Lapland Rallista tuli voitto 1.27,7 sekunnilla ennen Ville Hautamäkeä. Lappi ajoi tiiviisti koko päivän kärkikolmikossa, ja ennen viimeistä erikoiskoetta Lapin johto ennen tuolloin kakkosena ollutta Nilsiän Jukka Korhosta oli vain 0,3 sekuntia.

Viimeiselle erikoiskokeelle kaksikko lähti suurella taistelumielellä, sillä kummallekin mahdollinen osakisavoitto olisi ensimmäinen lyhyellä urallaan. Molemmat ajoivat vasta viime vuonna ensimmäisen täyden SM-sarjan.
"Koko päivä on tultu hyvin. Auto on mielettömän kiva, ja ollut upeata ajaa täällä. Ei mitään isoja omia mokia. Pientä ongelmaa tuotti kolmospätkän jälkeen, kun moottori vaikutti olevan jotenkin irti, kun aina vaihtaessa se tuntuu heilahtavan. Nelosella sitä vähän varottiin, mutta johdossa ollaan, joten yritetään nyt vielä viimeinen päästellä huolellisesti", kertoi Lappi.

Lapin taistelu Jukka Korhosen kanssa tyrehtyi lopulta siihen, kun Korhosen uudesta autosta petti vetoakseli ja nilsiäläinen joutui jäämään keskelle raviradan erikoiskoetta, ja kisa päättyi tietty keskeytykseen.
"Hieno tilanne tällainen on, kun on näin vähän eroa. Muut taitavat olla niin kaukana, että voimme ottaa ihan täysillä, jos pystyttäisiin vaikka Lappi voittamaan. Esapekka veti aamulla tälle samalle pätkälle niin huiman ajan, että saa tässä täysillä mennä", tuumasi Korhonen vielä ennen viimeistä pätkää.

Ville Hautamäki nousi lopulta luokan kakkoseksi, vaikkei ollut oikein tyytyväinen päiväänsä.
"En taida enää osata ajaa. Ei oikein kulje, kun en opiskelun ja töiden takia ole yhtään ehtinyt ajaa testiä tai muutakaan. Mutta mennään nyt minkä päästään", jutteli Hautamäki, joka jäi tyylistä poiketen voittajasta peräti 1.27,7.

Luokan hallitsevan Suomen mestarin Kalle Pinomäen kisa meni lopulta pilalle, kun molemmat kypäräpuhelinyksiköt hajosivat kolmospätkälle lähdettäessä.
"Jossain 25 kilometrin kohdalla 36:sta alkoi joka kolmas sana kuulua, Matti ajon aikana korjaili niitä. Meillä meni kisa pilalle siinä. Sen verran saatiin korjattua, että nelospätkällä mä kuulin Matin puheen. Mutta tässä hässäkässä ei ehditty sitten renkaita vaihtaa, ja nyt ennen viimeistä pätkää olemme vasta seitsemäntenä. Yritän kuitenkin kaikkeni vielä viimeisellä, tosin se on vähän liian lyhyt", paljasti Pinomäki.

Tuloksia
SM2-luokka, Ralli SM -sarjan 1. osakilpailu
1) Esapekka Lappi-Janne Ferm PiekUA Citroen C2R2 59.20,5, 2) Ville Hautamäki-Ari-Pekka Hautanen Järviseudun UA Honda + 1.27,7, 3) Toni Tahvanainen-Marko Jeskanen Tuupovaaran MK Honda + 1.29,0, 4) Jussi Vainionpää-Mika Juntunen Oulun UA Honda + 2.27,4, 5) Kalle Pinomäki-Matti Kaskinen Turun UA Renault + 2.35,8

Muita keskeyttäneitä: Marko Mänty johti kakkospätkän jälkeen, mutta kolmosella meni vetoakseli. Andreas Amberg keskeytti heti nelospätkän jälkeen, kun pikataipaleella öljypohja rikkoutui. Jaro Kinnuselta jäi kesken myös ek:lla 4 teknisen vian vuoksi. Samoin teknisen vian vuoksi keskeyttivät Jussi Teppo ja Antti Rintamäki.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa