Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo paikkasi toisena päivänä

29.01.2011 / Juha Salo paikkasi toisena päivänä

2sm1-salo.jpg

Juha Salon ja kartanlukijan Marko Salmisen vauhti oli tänään, Ralli SM -sarjan toisessa osakisassa pitelemätöntä. Kuva: Marko Mäkinen

Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu Rovaniemellä kulki jälleen kerran karkkilalaisen, SM1-luokan hallitsevan Suomen mestarin Juha Salon tahdissa. Ei ollut epäilystäkään, kuka oli tänään päivän nopein kuljettaja, sillä eroa kakkoseksi ajaneeseen Joonas Lindroosiin jäi tämän päivän viideltä erikoiskokeelta 28,7 sekuntia.

Kovasti sekä Joonas Lindroos että Janne Tuohino yrittivät pistää kisan alkuvaiheissa Salolle kampoihin, mutta jo ennen päivän päättänyttä, 46 kilometrin viimeistä erikoiskoetta ero oli kasvanut jo puoleen minuuttiin.
"Ei me enää Saloa yritettykään kiinni, mutta Janne Tuohinoon oli matkaa vain nelisen sekuntia, joten hänet oli pidettävä takana. Sillä mielellä vikallekin pätkälle lähdettiin", kertasi Lindroos.
Lindroosilla oli auton voimansiirron kanssa jo eilisessä kisassa ongelmia, eikä mies oikein tuntenut autoaan omakseen tänäänkään.
"Erilainen etuperä oli hankala ajettava, mutta hyvinhän kaikki sitten loppujen lopuksi meni. Tiukkaa vääntöä oli koko päivä, lähinnä Tuohinon kanssa. Viimeiselle lähdettiin täysillä, ja Tuohino oli voitettava. Kovaa yritystä meillä oli, se täytyy myöntää."

Kovaa Lindroos tulikin, ja pohja-aika kirjattiin jämsäläiselle 2,7 sekunnin erolla kakkoseksi ajaneeseen Jarkko Nikaraan. Salo sanoi välttäneensä liikoja riskejä viimeisellä pätkällä, mutta kolmas sija ja vain 5,8 sekuntia Lindroosista eivät aivan tue tätä.
"Me päätimme kartanlukijan Marko Salmisen kanssa, että SM-osakilpailun voiton lisäksi yritetään myös Arctic Lapland Rallin yleiskisan voittoakin. Sovimme, ettei sitten mökötetä, jos mennään mettään", paljasti Salo maalissa.
"Ei me silti mitään hirmu riskejä otettu, eikä viimeinen pätkä missään tapauksessa ollut helppo ajettava. Haastetta oli ihan riittävästi, mutta nyt on fiilis hieno. Päivän korkeimmat SM-pisteet napattiin, ja saavutettiin vielä koko Tunturirallinkin voitto, joten tyytyväinen tässä pitää olla", tunnusti Salo maalissa.

Juha Salo starttasi eiliseen, Ralli SM -sarjan ensimmäiseen osakisaan numerolla 1 ja lienee kärsinyt "aura-autona" ajamisesta, mutta myös teknisistä ongelmista ja oli vasta neljäs. Tämänpäiväiseen kilpailuun startattiin eilisen tuloslistan mukaisesti, joten enää ei Salon tarvinnut putsata muille tietä.
"Turbopuolen ongelmia meillä eilen oli, mutta tänään kaikki on kunnossa, ja pääasia on, että taas kulkee", raportoi Salo jo tauolla.
"Eilen ajettiin miehestä ruosteet pois, nyt on hieno päästellä."

Salo, Lindroos ja Tuohino olivat tänään aivan omaa luokkaansa. Erikoiskoeajoissa Nikara pystyi kolmikon kanssa vielä samaan, tasaiseen tahtiin, mutta muut jäivät kauaksi taakse. Nikaran viikonlopun tuplavoiton mahdollisuudet haihtuivat aamulla, kun ulosajon vuoksi saarijärveläinen menetti parisenkymmentä minuuttia.
"Se oli sellainen kiristyvä vasen, ja auto vain puski suoraan, eikä kääntynyt kunnolla. Olikohan siellä jotain tukkeja tai kivi, ja vanne meni ihan säleiksi", manasi Nikara.
"Oli se vähän oma moka, mutta on autossakin vikaa. Jo eilen valittelin, ettei se käänny kunnolla. Ongelma on kyllä tiedostettu koko ajan, mutta nyt se sitten yllätti. Paikassa oli sellainen notko, ja sitten kiristyvä vasen yli nypyn. Keula edellä vain mentiin siitä. Harmittaa tosissaan", tunnusti Nikara.

Neljänneksi sijoittunut espoolainen Riku Tahko oli tyytyväinen omaan suoritukseensa, mutta eroa Saloon jäi tänään vielä kolmisen minuuttia.

Tuloksia:
Ralli SM -sarjan 2/7 osakilpailu, Arctic Lapland Ralli 29.1.
SM1-luokka
1) Juha Salo-Marko Salminen Karkkilan UA/Noormarkun UA Mitsubishi 1.07.15,6, 2) Joonas Lindroos-Pasi Kilpeläinen ESRC/Espoon UA Subaru + 28,7, 3) Janne Tuohino-Risto Pietiläinen KR-Team/FCDA Ford + 37,4, 4) Riku Tahko-Markus Soininen Espoon UA/Lappeenrannan RT Mitsubishi + 3.00,5, 5) Kari Ali-Rantala-Jukka Toivonen Riihimäen UA Skoda S2000 + 3.04,7, 6) Michal Solowow-Maciek Baran Puola Ford + 3.10,1, 7) Ari Vihavainen-Antti Piira Mäntyharjun MK Mitsubishi + 3.24,5, 8) Juha Sipilä-Juha Lummaa Hämeenkyrön UA/ Nokian UA + 3.43,7, 9) Mikko Lehessaari-Lassi Hartikainen Hyvinkään UA/Teekkarien AK + 4.42,3, 10. Mikko Eskelinen-Arto Kapanen Jyväskylän UA Mitsubishi + 4.42,3

Pistetilanne 2/7 osakisan jälkeen:
1) Juha Salo 23 pistettä, 2) Janne Tuohino 22, 3) Joonas Lindroos 22, 4) Jarkko Nikara 15, 5) Riku Tahko 12, 6) Kari Ali-Rantala 11, 7) Marko Kakko 6, 8) Mikko Lehessaari 5, 9) Ari Vihavainen 5, 10) Juha Sipilä 5 pistettä

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa