Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantasen ralli päättyi sähkövikaan

01.02.2011 / Matti Rantasen ralli päättyi sähkövikaan

Kahden vuoden tauon jälkeen Matti Rantanen palasi kilpailemaan SM-pisteistä, kun lammilainen aloitti kilpailukautensa Rovaniemen Arctic Lapland Rallista.

Rantasella oli taukoa edellisestä lumella ajetusta rallista reilut kaksi vuotta, mutta hyvä valmistautuminen uudella kilpurilla, Peugeot 207 Super 2000 -mallilla nosti miehen heti mukaan kärkivauhtiin.

Ensimmäisellä yleisöerikoiskokeella Rantanen ja kartanlukija Mikko Lukka jäivät pohja-ajasta puoli sekuntia, mutta sitten ensimmäisen pitkän EK:n pohja-aika nosti kaksikon Arctic Lapland Rallin johtoon.

Kaksi seuraavaa pätkää eivät sujuneet aivan suunnitelmien mukaan ja ongelmia alkoi ilmetä auton tekniikan kanssa.

"Neljännellä pätkällä latausvalo syttyi. Pääsimme maaliin saakka, mutta pian siirtymäosuudella sähköt hävisivät ja keskeytys oli edessä kolmannelta sijalta", Rantanen harmitteli.

Huollossa auton vikaa etsittiin, kun kilpailua oli mahdollisuus jatkaa toisena päivänä. Vastaava vika uusiutui toisen kisapäivän alussa, joten tuloksellisesti Rantasen ralli päättyi pettymykseen.

"Tekniset ongelmat kuuluvat moottoriurheiluun, joten niille ei voi mitään. Kova halu olisi ollut kamppailla rallin voitosta, mutta tällä kertaa siihen ei suotu mahdollisuutta", Matti totesi.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa