Facebook Twitter Email Pinterest

SM1-luokan kommentteja ekassa huollossa

19.02.2011 / SM1-luokan kommentteja ekassa huollossa

Ralli SM

Ensimmäisellä erikoiskokeella kuljettajia tuntui haitanneen tiellä ollut irtolumi. Samalla tyyni, tuuleton keli pitää lumipölyn tiukasti paikallaan, joten näkyvyys on paikka paikoin kehnonlainen.
Juha Salo ajoi kakkoselle pohjat, Janne Tuohino jäi 11,1 ja Joonas Lindroos 13,0 sekuntia. Riku Tahko oli neljänneksi nopein.

Juha Salo:
Ihan ok on tullut, kaikki toimii loistavasti. Ei tässä ihmeempiä. Vielähän tässä on kisaa jäljellä, ei vielä voi tuudittautua voittoon, vaikka johdossa olenkin. Kovaa ne tuolta takaa tulevat.

Janne Tuohino:
Jostain syystä tuulilasi meni mun puolelta sillä lailla jäähän ja umpeen, etten oikein nähnyt kunnolla. Piti kurkkia yläpuolelta ja alapuolelta, vähän se haittasi ajamista. Muuten ihan OK.

Joonas Lindroos:
Eihän tässä mitään. Ihan ok on tullut. Salolle vähän jäätiin reilummin, mutta pari sekkaa oli vain Janneen matkaa. Kyllä tämä tästä.

Jarkko Nikara:
Osui takapää penkkaan, eikä kääntynytkään keula tien suuntaisesti, vaan kynti penkkaa. Ilmanputsari meni tukkoon ja tehot hävisivät. Kilometritolkulla tultiin suunnilleen kuuttakymppiä, aikaa siinä paloi parisen minuuttia ylimääräistä. Vähän on fiilis nyt mennyt, mutta katsotaan nyt, kuinka tämä tästä jatkuu.

Kari Ali-Rantala:
Pyörähdettiin ja jouduttiin muutaman kerran vexlailemaan siinä edestakaisin, aikaa meni, mutta muuten on ajo alkanut sujua ihan ok. Tuntuu ajokin paljon paremmalta kuin Rovaniemellä.

Ari Vihavainen:
Auto on nyt kunnossa, ohjaustehostin saatiin yön aikana kuntoon, ei muuta kuin asettelee menemään. Hyvät fiilikset, normaali kisassa olisi jo kisa pilalla. Hyvä, että päästiin nyt jatkamaan ajamista.

Tapio Vuokila:
Ihan hyvin on tullut, vähän varovasti, mutta ollaan nyt ainakin tässä, eikä jääty penkkoihin. Vähän oli pölyä, joka jäi häiritsevästi leijumaan, vähän se häiritsi.

Jussi Tiippana:
Vähän käytiin penkassa, ihan semmoinen normi pieni hässäkkä oli: Jarrutus vähän liian myöhään, nojasin ulkovalliin ja etunurkan ilmanottoaukkoon osui, ja se veti lumet sisään, ja homma oli siinä. Seuraavat 500 metriä ja oli pakko koukata risteykseen ja kartturin oli pakko pompata ulos putsaamaan. Tää on tätä rallia vaan, eihän tässä mitään.

Heikki Westerlund:
Ehkä oli jotain vikaa eilen autossakin, vähän säädeltiin, ja hyvin se nyt menee. Tuntuu toimivan, ja näkeehän sentään paremmin tänään kuin eilen.

Mikko Eskelinen:
Ei olla enää kisassa toisena, hyvä jos ollaan kympin joukossa, se olisikin tavoitteena se kympin joukkoon ajaminen. Nyt ajetaan maaliin, vaikea pätkä oli, ei mitään ihmeellistä. Näkemää ei ollut, oli vain hirveä lumipöly, en nähnyt yhtään mitään, Matias oli pyörähtänyt edessä, ja ehkä vähän sain häntä siinä kiinni. Loppupätkällä en nähnyt sitten yhtään mitään.

Mattias Therman:
Kaiken maailman juttuja on sattunut. Tuulilasi ei pysynyt auki, sitten se meni kokonaan jäihin. Huonosti oli näkyvyyttä, sitten vielä spinnattiinkin. Auto on vähän rikki keulasta.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa