Facebook Twitter Email Pinterest

Pinomäki tyytyväinen kakkossijaan

20.02.2011 / Pinomäki tyytyväinen kakkossijaan

Rallin hallitseva SM2-luokan suomenmestari Kalle Pinomäki laulatti Renault Clio R3 -autonsa 250-hevosvoimaista moottoria korkealta sekä kovaa, ja taisteli tiukasti SM-rallin kärkisijoista lauantaina Mikkelissä. Turkulainen johti kilpailua kolmen erikoiskokeen jälkeen, mutta joutui lopulta tyytymään etuvetoluokan toiseen sijaan. Sekin lämmitti tuimassa pakkasessa Pinomäen mieltä.
"Voittoa haettiin. Nyt on tyytyminen kakkossijaan, ja sekin on kyllä oikein hyvä tulos. Sen verran oli kaikenlaista ohjelmaa läpi rallin,
että olisimme voineet jäädä monta kertaa reitillekin. Nelospätkällä oli vähän ongelmia nuotin kanssa ja puhkaisin yhden lumipenkan oikein huolella. Viitosella puolestaan laskin vähän ylikovaa, ja tömähdin kylki edellä ladonseinään. Autosta irtosi vain yksi kylkilista ja auto kimposi samantien takaisin tielle. Ja lopussa moottorista loppui voima alakierroksilla kokonaan. Kone puutui ihmeellisesti, enkä vain päässyt enää lujempaa, Pinomäki selvitti.

Pinomäki ja kartanlukija Matti Kaskinen jäivät voittaneesta Esapekka Lapista 21 sekuntia. Kaksivetoluokassa käytiin todella tiukkaa
sekuntitaistelua läpi koko kilpailun. Neljän erikoiskokeen jälkeen seitsemän ensimmäistä kuskia mahtui vain yhdeksän sekunnin sisään.
"Mukava nähdä uusia kuskeja ja uusia autoa kärkitaistelussa. Nyt nähdään, että monenlaisella kalustolla pärjää, jos vain on puikkomies. Ihan mukavaa olla tällaisessa sekuntitaistelussa mukana. Se antaa lisää intoa ja motivaatiota, kun kilpailu kovenee. Nyt on hienot kilpailut kaksivetoisissa", Pinomäki totesi.

Pinomäki nousi kakkossijansa turvin SM-sarjan kokonaistilanteessa 24 pisteeseen kolmanneksi. Sarjaa johtava Lappi on tehnyt viime vuoden Pinomäet, eli johtaa maksimipistein (52 p.). SM-kausi jatkuu maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Kouvolassa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa