Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salon vauhti muille liikaa

05.03.2011 / Juha Salon vauhti muille liikaa

salo.jpg

Ennen tänään Kouvolassa ajettua SM O.K. Auto -rallia monet kuljettajat olivat aikoneet pistää SM-johdossa olevalla Juha Salolle tosissaan kampoihin. Kolmen edellisen osakisan jälkeen karkkilalaisen Salon vauhti alkoi näyttää liian kovalta ja oli vaara, että mies karkaa pisteissä jo talvikauden jälkeen tavoittamattomiin. Salolla lienee tavoitteena jo kuudes mestaruus tämän kauden päätteeksi.

Salo tiedetään ahkeraksi auton testaajaksi ja valmistautuminen on aina ollut huolellista, joten helppoa ei Salon voittaminen ei olisi. Kouvolan jälkeen on talvikauden päätteeksi todettava, ettei Salolle löytynyt täälläkään vastusta.
Kolmen ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Salon johto ennen Jarkko Nikaraa oli 8,5 sekuntia. Huoltotauon jälkeen Nikara putosi kolmanneksi, kun Matti Rantanen löysi lisää vauhtia.
"Huollossa löydettiin pientä parannusta konepuolelle, ja sitten alkoi ajokin maistua", kertasi Rantanen maalissa.
"Harmillista, ettei saatu tämän tiukempaa kisaa Salon kanssa aikaan."
Salon autoon tuli pieni tekninen vika, kun vaihde ei ollut pysyä päällä ja oli pakko ajaa vaihdekepistä kiinni pitäen.
"Siinä vähän rytmi menee ja pojat pääsivät vähän lähemmäksi, mutta seuraavalla ongelma korjaantui ja sain taas kurottua hieman lisää sekunteja väliin", raportoi Salo maalissa.

Jarkko Nikara oli tänään kolmas, eroa Rantaseen jäi vain 1,1 sekuntia, joten tiukkaa oli.
"Muuten olisi ollut ihan hyvä kisa, mutta vielä tuli omia mokia sen verran, ettei ihan kärkeen ollut asiaa. Kolmen sakkiin oli tavoite, joten olen tyytyväinen", myönsi Nikara maalissa.

Salon kanssa kolme ensimmäistä kisaa kovimmin voitosta ovat taistelleet Joonas Lindroos ja Janne Tuohino. Tämä kaksikko kävi keskenään erittäin tiukkaa kisaa, eroa maalissa on Lindroosin eduksi vain 0,3 sekuntia. Kärkitaisteluun ei kummallakaan kuitenkaan ollut tänään mahdollisuuksia.
"Ajollisesti meni ihan ok, mutta mikä siinä sitten oli, ettei kello tykännyt. En osaa sanoa. Ei jaksanut auto mennä, eikä edes jaksanut kuutosella rajoittimellekaan asti paukkua", ihmetteli Lindroos kisan jälkeen.

Ralli SM -sarjan talvikausi on päätöksessä, kesäkausi avataan toukokuun puolivälissä Hämeenlinnan Vanajanlinnan Rallilla.

TULOKSIA
SM O.K. Auto -ralli, Kouvola 5.3.

SM1-luokka
1) Juha Salo-Marko Salminen KaUA/NoorUA Mitsubishi 42.47,5, 2) Matti Rantanen-Mikko Lukka LamUA/NuUA Peugeot + 9,1 sekuntia, 3) Jarkko Nikara-Petri Nikara SaaUA Mitsubishi + 11,5, 4) Joonas Lindroos-Pasi Kilpeläinen ESRC/EspUA Subaru + 41,3, 5) Janne Tuohino-Risto Pietiläinen KR-Team/ FCDA Ford + 46,8, 6) Jussi Tiippana-Henri Arpiainen MikUA Mitsubishi + 1.06,0, 7) Kari Ali-Rantala-Jukka Toivonen RiiUA Skoda + 1.29,4, 8) Ari Vihavainen-Antti Piira HeiUA Mitsubishi + 1.528 9) Marko Uutela-Tiina Uutela HamUA Mitsubishi + 2.14,4, 10) Mikko Eskelinen-Arto Kapanen JyvUA/PetUA Mitsubishi + 2.48,0

PISTETILANNE 4/7 JÄLKEEN
1) Juha Salo 67 pistettä, 2) Joonas Lindroos 52, 3) Janne Tuohino 47, 4) Jarkko Nikara 42, 5) Ari Vihavainen 19, 6) Matti Rantanen 18, 7) Kari Ali-Rantala 17, 8) Jussi Tiippana 16, 9) Riku Tahko 12, 10) Mikko Eskelinen 9 pistettä

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa