Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantanen taistellen kakkoseksi

06.03.2011 / Matti Rantanen taistellen kakkoseksi

Lammilainen Matti Rantanen sijoittui hienon kärkikamppailun päätteeksi toiseksi Ralli SM -sarjan talvikauden päättäneessä Kouvolan osakilpailussa.

Peugeot 207 Super 2000 -autolla kisanneen Rantasen aloitus ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan eikä kilpurin menohalutkaan olleet aivan huipussaan.
"Ajoin ykköspätkän huonosti, mutta kahdella seuraavalla kaikki meni putkeen, mutta silti kyyti riitti vasta kolmanneksi", totesi 17,3 sekuntia kärjelle alussa jäänyt Rantanen.

Rantanen ja kartturi Mikko Lukka löysivät selvästi lisää vauhtia tauon jälkeen, kun auton moottorin säätöjä muutettiin huollossa. Kaksi komeaa pohja-aikaa kavensivat eron rallia johtaneeseen hallitsevaan mestariin Juha Saloon vain neljään sekuntiin.
"Täytyy myöntää, että peli laukkasi paremmin huollon jälkeen. Kuskillakin oli yritystä riittävästi ja pitkällä EK:lla 5 kartturi pyysi välillä jo rauhoittamaan menoa. Se viitonen oli kyllä makea pätkä", Rantanen kehaisi.

Sen jälkeen rallista oli jäljellä vielä kaksi pätkää, joista jo toiseksi viimeisellä voittokamppailu sai ratkaisunsa. Rantasen autokunnan pienet virheet kasvattivat eroa kärkeen neljällä sekunnilla.
"Nuotinluku meni hieman liikaa eteen enkä itse muistanut yhtä täysillä ajettavaa nyppylää. Siihen tuli jarrutettua aivan turhaa ja se maksoi muutaman sekunnin."

"Täytyy tunnustaa, että en olisi sillä nopealla pätkällä pystynyt virheettömälläkään suorituksella Salon eroa kaventamaan. Käytännössä ne rallin alussa hävityt sekunnit veivät voittomahdollisuudet. Silti olen tyytyväinen kisaan", Rantanen myönsi.

Lopulta ero voittoon ajaneeseen Saloon mitattiin 9,1 sekunniksi. Kolmanneksi ajanut Jarkko Nikara jäi tasaisessa kisassa kärjestä 11,5 sekuntia.

Ralli SM -sarjan kesäkausi käynnistyy 14. toukokuuta Vanajanlinna Rallin merkeissä.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa