Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo keskeytti Sardiniassa

06.05.2011 / Juha Salo keskeytti Sardiniassa

Sardinia3.jpg

Juha Salo-Marko Salminen eivät valitettavasti kauaa päässeet nauttimaan sardinialaisista erikoiskokeesta. Kuva: Mervi Salonen

Rallin suomenmestaruudesta palkinnoksi Sardinian MM-rallin saaneen Juha Salon kisa ei ehtinyt kauaa vanheta, sillä vaihdelaatikkovika keskeytti mukavasti alkaneen kilpailun jo aamun neljännellä, 20 kilometriä pitkällä erikoiskokeella.
"Viitisen kilometriä oltiin ehditty ajaa kun risteyspaikasta lähtiessäni kakkoselta kolmosella vaihtaessa laatikko meni täysin jumiin", kertasi Salo Sardinian vuoristossa.

"Tällaista tämä ralli joskus on, ei tälle voi mitään", eikä mies kuulostanut erityisen pettyneeltä, vaikka harmissaan olikin.
"Olisihan se tietysti ollut kiva päästä maaliin, mutta ei näille teknisille syille voi mitään. Enkä ole ihan varma, onko tällaisen yksityiskuljettajan mahdollista startata keskeytyksestä huolimatta huomiselle, mutta kaipa sekin selviää tässä päivän aikana."

Juha Salo oli ensimmäistä kertaa Sardiniassa, joten erikoiskokeetkin tietysti olivat täysin vieraita. Nuotitusaika oli kuitenkin sujunut hyvin ja tavoitteena oli ehjä kisa ja maaliinpääsy.
"Ekan pätkän tulin tunnustellen, ja kakkonen oli oikeastaan ihan suhteellisen ok. Kolmosella oli jo hyvä maitti, mutta sitten yhdessä jarrutuksessa spinnasin. Ei mitään ihmeellisen suurta tapahtunut, tiellä pysyttiin kyllä. Mutta nämä tiet muuten paikoitellen ihan sairaan liukkaita", kertasi Salo.

Keskeytettyään rallin erikoiskokeella 4 Salo ja kartanlukijansa Marko Salminen olivat vielä ylhäällä vuoristossa, joten puhelinyhteydet olivat melko kehnot eikä keskustelua voitu tämän enempää jatkaa.

Kolmen erikoiskokeen jälkeen kilpailun johdossa on Mikko Hirvonen vain 0,3 sekunnin turvin ennen Sebastian Loebia. Suomalaisista Juho Hänninen oli S2000-autolla 13:nenta, Matti Rantanen R4-Mitsullaan 22:s ja Salo spinnauksestaan huolimatta sijalla 25. Jari Ketomaa keskeytti jo ennen lähtölavaa, huhujen mukaan moottorivikaan.

Juha Salo-Marko Salminen olivat kolmen erikoiskokeen jälkeen N-ryhmän ja luokan 3 johdossa, noin 40 sekuntia ennen Venäjän Nikita Kondrakhinia.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa