Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Tiippana haastajana Vanajanlinnaan

13.05.2011 / Jussi Tiippana haastajana Vanajanlinnaan

tiip_kesa.jpg

Jussi Tiippana-Henri Arpiainen lähtevät Vanajanlinnasta hakemaan palkintokorokesijoitusta. Kuva: Kristiina Makkonen

Ralli SM -sarjan nelivetoisten SM1-luokan pistetaulukossa kahdeksantena oleva Jussi Tiippana starttaa kesäkauden avaavaan SM Vanajanlinna Ralliin palkintosijat kiikarissa. Kun Tiippanan jäi pisteittä kahdessa ensimmäisessä osakisassa, pistepotti lisääntyi mukavasti seuraavissa. Edellisessä, maaliskuussa Kouvolassa ajetussa SM-osakilpailussa Tiippana ja kartturi Henri Arpiainen sijoittuivat kuudenneksi SM1-luokassa ja kellottivat parhaimmillaan neljänneksi nopeimman erikoiskoeajankin.

Rautjärveläisen Tiippanan ykköstoive on, että lauantaina Hämeenlinnan ympäristössä ajettavassa kilpailussa olisi sama hyvä vire päällä.
"Kouvolassa moni asia loksahti kohdilleen, joten nyt pitäisi vähintään yksi pykälä päästä taas ylöspäin tuloslistalla. Sen eteen on koko tiimi tehnyt tosissaan töitä."
Tiippana arvioi, että lähtöasetelmat kisaan ovat talvea paremmat. Treenikilometrejä on kertynyt Mitsubishi Lancerin mittariin enemmän kuin aiemmin ja autoa vaivanneet ahtopaineongelmat sekä vaihdelaatikon viat on saatu korjattua.

Vanajanlinna Ralli poikkeaa rytmitykseltään muista SM-ralleista, sillä reitti nuotitetaan poikkeuksellisesti lauantaina aamupäivällä ja kilpailu käynnistyy myöhemmin iltapäivällä. Kisassa ajetaan vain viisi erikoiskoetta, joiden yhteismitaksi kertyy noin 30 kilometriä.
Erikoiskokeista kaksi ajetaan kahteen kertaan.
"Lyhyt kisa tarkoittaa sitä, että ajorytmi pitää olla kohdillaan alusta lähtien. Talvikisoissa ajofiilistä piti houkutella esille parin pätkän
ajan, mutta nyt herätyskellon on soitava ajallaan."
"Toisaalta entisenä sprinttikuskina minulle pitäisi sopia myös lyhyet pätkät. En kyllä aio silti lähteä niitä erikoiskokeita polkupyörällä
etukäteen polkemaan niin kuin rallisprinteissä tehdään", Tiippana naurahtaa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa