Facebook Twitter Email Pinterest

Nyt se alkoi, Vanajanlinna Ralli

14.05.2011 / Nyt se alkoi, Vanajanlinna Ralli

varikko1.JPG

Huoltoparkki on tällä hetkellä hiljainen, sillä kilpailijat ovat lähteneet tai lähdössä reitille. Lähtöalue on Vanajanlinnan etupihalla. Tänne huoltoon kilpailijoita odotellaan heti kello 15:n jälkeen.

Ralli SM -sarjan viides osakilpailussa on reittiin tutustuttu aamupäivän aikana ja nyt kilpailijat lähtevät erikoiskokeille. Vanajanlinnan "pihapiirissä" ajettava kolmoserikoiskoe on paikka tulla seuraamaan kilpailijoita, jollei halua metsäerikoiskokeelle mennä. Samoin Vanajanlinnan edustalla on rallin huoltoparkki, jonne kilpailijat tulevat vajaan tunnin mittaiselle tauolle ennen kuin lähtevät päivän kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle.

Kilpailijoilta saadun tiedon mukaan erikoiskokeet tuntuvat olevan erittäin hyvässä kunnossa. Pari päivää sitten vesisade sopivasti kostutti tienpinnan, joten pölyäkään ei ole liiemmin odotettavissa. Erikoiskoekilometrejä on sen verran niukasti tässä rallissa, että kilpailijoilla ei ole varaa virheisiin. Lyhyillä erikoiskokeilla ei suuria eroja synny, joten ajon ja nuottien on natsattava lähes täydellisesti, ja mielummin jopa paremminkin.

Jos vielä helikopteri sattuu silmiin rallin erikoiskokeiden yläpuolella, heiluttakaapa kättä lentäjälle, sillä puikoissa on huippukovana rallimiehenäkin tunnettu Juuso Pykälistö. Vanajanlinnan alueella voi bongata monta muutakin tunnettua autourheilutyyppiä, niin miehiä kuin naisia, joten tänne kannattaa ilman muuta tulla paikalle. Kun illalla vielä rallibileissä esiintyvät Tomi Tuomisen rokkibändi Fidel Bistro sekä Käsityöläiset, on illan ja yön kääntyessä aamuun vietetty todella täysipainoinen rallipäivä.

Kaiken kaikkiaan kilpailijoita on kisassa 76 paria, SM1- ja SM2-luokkien lisäksi reitillä esiintyvät Suomi Cup -luokkien kuljettajat.
"Heti on oltava hereillä, tämähän on kuin rallisprint-kisa. Tarkoitus on vetää täysillä", lupaa Juha Salo startatessaan lähtölavalta reitille.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa