Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos sijoittui kolmanneksi

15.05.2011 / Joonas Lindroos sijoittui kolmanneksi

Hämeenlinnan SM Vanajanlinna Rallissa tappiota voittajaksi ajaneeseen Juha Saloon tuli 8,1 sekuntia ja toiseksi tulleeseen Matti Rantaseen 4,1 sekuntia.

Joonaksen mukaan auto toimi paremmin kuin talvella. Joonas on tyytyväinen omaan ajoonsa, joka sujui puhtaasi ja virheettömästi. Parantamisen varaakin Joonas näkee: Ykkösellä se toinen sija hävittiin, siinä tuli liian suuri ero Rantaseen, hän kertoo.

Viimeiselle erikoiskokeelle lähtiessä eroa Matti Rantasen toiseen sijaan oli ainoastaan 0,6 sekuntia. Matti ajoi sen kuitenkin vielä 3,5 sekuntia Lindroosia nopeammin varmistaen itselleen toisen sijan.
"Mielestäni hyvin meni tämä ralli, vaikka kolmanneksi jäätiinkin. Auto toimii kaikin puolin niin hyvin, että jo se toi hyvän fiiliksen. Ennen Lapuaa ajetaan vielä kunnon testit, josko sieltä sitten saisi paremman tuloksenkin", suunnittelee Joonas.

Samaan aikaan Janakkalassa ajetussa naisten SM-osakilpailussa Joonaksen sisko Minna joutui keskeyttämään ulosajoon erikoiskokeella 3..

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa