Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnunen jatkoi palkintoputkeaan

16.05.2011 / Jaro Kinnunen jatkoi palkintoputkeaan

Ralli SM -sarjan kesäkausi avattiin lauantaina Hämeenlinnan seudulla ja Jarospeed-tiimi saavutti jälleen hienon tuloksen Vanajanlinna Rallista.

Jaro Kinnunen ja kartanlukija Mikael Korhonen lähtivät heti ensimetreillä SM2-luokan voittokamppailuun mukaan. Kolmen lyhyen EK:n jälkeen tilanne oli huipputasainen: Jaro oli kolmantena, mutta vain kaksi sekuntia kärjestä.

Pienet hidasteet lopussa verottivat aikaa, mutta kolmannen sijansa myötä Espoon UA:n Honda-kaksikko sijoittui jo kolmannen kerran peräkkäin palkintopallille.
"Hyvien tulosten putki jatkui, joten se tietenkin tyydyttää. Fiilis on tosi hyvä kesän avauskisan jälkeen. Kriittisesti tilannetta tarkasteltuna, menetin EK4:n virheisiin mahdollisuudet kakkossijaan", Jaro Kinnunen laski.

"Sillä pätkällä oli monia kohtia, joissa olisi voinut leikata ajolinjan terävän ojan päälle. Ajoin turhan varovasti ne paikat. Menetin pohja-ajan tehneelle ja kisan voittaneelle Marko Männylle 10 sekuntia."

Sama erikoiskoe ajettiin heti perään rallin viimeisenä EK:na, jolloin Kinnunen leikkasi paljon rohkeammin ollen toiseksi nopein ja jääden pohjista enää 1,4 sekuntia.

Kilpailun voittajaan jäi eroa 13,4 sekuntia, mutta kakkossija jäi vain 2,9 sekunnin päähän.

SM2-luokan pistejohdossa jatkaa Esapekka Lappi, jolla on kasassa 58 pistettä. Kinnunen kavensi piste-eroa kolmen kärkeen, ja hän on nyt neljäntenä 46 pisteellään.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa