Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantanenkin keskeytti

11.06.2011 / Matti Rantanenkin keskeytti

psm-rantanen.jpg

Kilpailijat tulivat Lapuan POPPankki SM-rallissa toiseen huoltoon, missä tietysti pääpuheenaihe oli Juha Salon auton palaminen.
"Täytyy yrittää huollosta joltain keskeyttäneeltä saada lainaksi käsisammutin, joka sääntöjen mukaan autossa pitää mukana olla. Eiköhän sellainen saada", kertasi kilpailun johdossa kolmen pätkän jälkeen ollut Rantanen.
"Lisäksi meiltä meinasi bensa loppua kolmosen loppupäässä", mutta onneksi oli tankkauspiste heti kohta pätkän jälkeen.

Näin hyvin Rantasella ei sittenkään asiat olleet, sillä juuri kun Rantanen oli lähdössä huollosta ulos kilpailun viimeiselle erikoiskokeelle, Rantasen joukot huomasivat, että bensatankki vuotaa.
"En lähde enää vikalle pätkälle, sillä on vaara, että minunkin autoni syttyy palamaan, eikä nyt ole mitään riittävää vakuutustakaan moisen varalle. Nyt on myönnettävä, että ketuttaa oikein todella", manasi Rantanen, joka oli lähes 40 sekuntia kakkoseksi nousseen Ari Vihavaisen edellä.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa