Facebook Twitter Email Pinterest

Matias Therman SM-rallin kautta MM-ralliin

16.09.2011 / Matias Therman SM-rallin kautta MM-ralliin

Rallin SM-vuoden finaali ajetaan lauantaina Keravalla. Mattias Therman lähtee taistelemaan kauden viimeisistä SM-pisteistä tutulla mustanpuhuvalla Mitsubishi Lancerillaan. Therman on summannut toistaiseksi viisi SM-pistettä, ja nyt helsinkiläinen hinkuu muutamaa lisäpistettä saldoonsa.
"Tiistaina ajoimme vähän testiä, ja kaikki on ok. Hyvällä mielellä lähdetään matkaan. Mitään aivan suuria odotuksia ei kyllä suoraan sanottuna ole. Viime vuonna kauden viimeisessä osakilpailussa tuli uran paras SM-tulos, ja tottahan sellainen olisi hieno huipennus tähänkin kauteen, mutta katsotaan nyt. Mennään nyt vain matalalla profiililla", Therman arvioi.

Viime vuonna Therman ja kartanlukija Janne Perälä paketoivat kauden sijalla 7.
"Se on kyllä vähän harmi, että edellinen SM-ralli ajettiin kesäkuussa. Tahti on turhan rauhallinen. Olisi tässä välissä voinut ajaa jonkin SM-rallin lisääkin. Samoin viimeinen kisa olisi voinut olla 2-päiväinen kuten viime vuonna. Ainakin tällaiset harrastelijat, kuten minä, yleensä syttyvät vasta toisena päivänä, kun saa lisää kilometrejä alle", Therman sanoo.

Thermanin kilpailukausi ei kuitenkaan pääty vielä Keravalla. SM-kauden jälkeen Team Therminator suuntaa Walesiin, jossa Therman ja Perälä puskevat läpi tuulen ja sumun vuoden viimeisessä MM-rallissa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa