Facebook Twitter Email Pinterest

Pajusen debyytti päättyi keskeytykseen

18.09.2011 / Pajusen debyytti päättyi keskeytykseen

Mikko Pajusen uran ensimmäinen nelivetokilpailu päättyi keskeytykseen Keravalla. Jyväskyläläinen hankki lauantaina ajettuun kauden viimeisen SM-ralliin N-ryhmän Subaru Imprezan. Tarkoitus oli hakea uudella autolla kilpailukilometrejä ja kokemusta, mutta projekti päättyi jo aivan liian aikaisin. Pajunen ja kartanlukija Jani Salo joutuivat keskeyttämään rallin avauserikoiskokeella.
"Jäähdyttimestä tulivat vedet pihalle. Sitä edelsi oma ajovirhe. Ihan tyhmä juttu. Todella hidas mutka pienellä tiellä, ja ihan kävelyvauhdista spinnasin ja auton keula hipaisi puuta. Eikös siitä sitten jäähdyttäjä ottanut kipeää, ja vedet ulos. Oli pakko keskeyttää", Pajunen kertoo.

Pajunen ei saanut lyhyeksi jääneessä rallissa vielä oikein käsitystä omasta kilpailukyvystään nelivetoisella turboautolla. Aiemmin hän on kilpaillut SM-sarjassa vain etuvetokalustolla.
"Pari ensimmäistä mutkaa oli vähän hakemista, mutta nopeasti homma lähti toimimaan. Mielestäni ajo sujui hyvin ja tultiin ihan ok, vaikka eipä sillä nyt tässä kohtaa ole mitään merkitystä. Kyllä harmittaa, se on selvä", Pajunen manasi.

Pajusen kausi jatkuu seuraavaksi jo ensi viikonloppuna Britannian mestaruussarjassa. Siellä Pajunen ja Salo kilpailevat Renault Twingolla. Suomalaispari johtaa etuvetoisten sarjaa.

Pajusen kilpailemisen Keravan SM-rallissa Subarulla mahdollistivat seuraavat yritykset ja tahot:
Hiilfix
Muurski
Jarmo Moilanen
Rasvari.fi
JH-Rakennuspinnoite
LSP Racing Team
Kankkiksen Purku
Tehoc
Fader Inn
Fysio Center
Sisä-Suomen Sora
Konetyö O. Savonen
Sihvari
Palokankaan Autopelti
Virtapiiri
P&P Talot
Balance Engineering
Hius & Kauneusstudio Yours
Wemaint
Masan Putsi
Jyväs-Jää
Romu Wesin
Rengasmarket Juha Poikonen
Taksiautot.fi
Suomen Brodeeraus
Livemedia Finland
Motest
Miksu=Suppe
Lämpö Veikko
Online Solutions
Jyväskylän LVI-Palvelu
Mittarihuolto Hienola
Maansiirto Harry Mäkelä Oy
Team Therminator
Finnish Staff Office

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa