Facebook Twitter Email Pinterest

Therman lähtee Finlandia-hiihtoon

22.02.2012 / Therman lähtee Finlandia-hiihtoon

Mattias Therman ei kilpaile Mikkelin SM-rallissa. Helsinkiläinen osallistuu samaan aikaan Finlandia-hiihtoon. Kun kaksi rakasta harrastusta osui samaan lauantaihin, tuli eteen vaikea valinta.
"Lähden hiihtämään 50 kilometriä perinteisellä tyylillä. Viime vuonna se meni neljään tuntiin ja 20 minuuttiin. Nyt treeni on jäänyt vähän pienemmälle, joten oman ajan parantaminen ei ehkä onnistu. Hiihtokilometrejä on alla muutama sata", Therman sanoo.

Therman ajaa SM-rallia seuraavan kerran vasta kesäkuussa Lapualla. Talven kahdesta osakilpailusta hän nappasi kuusi pistettä. Lapualla Therman ajaa uuden kartanlukijan kanssa, sillä miehen rinnalla pitkään istunut Janne Perälä paneutuu jatkossa oman yrityksensä vetämiseen.
"Yhteistuumin tätä asiaa mietittiin, ja tällaiseen ratkaisuun päädyttiin. Ei minulla ole vielä uutta kartanlukijaa tiedossa, mutta
onneksi nyt on pitkä kevät aikaa löytää sellainen", Therman sanoo.

"Bändipiireissä muotitermi on, että jäädään tauolle. Minulla tilanne on nyt sama. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta nyt toistaiseksi keskityn yritykseeni Suomen Brodeeraukseen. Teen edelleen yhteistyötä Thermanin tiimin kanssa, ja lisäksi autan Mikko Pajusta (jyväskyläläinen ralliautoilija) parhaan kykyni mukaan. Kartturihommia en tee, mutta varikolla minut tapaa varmasti", Perälä sanoo.

Perälä osallistui urallaan 11 MM-ralliin. Hän myös ajoi itse junioreiden ja yleisen luokan SM-sarjaa sekä kilpaili kuljettajana
Belgian ja Ranskan rallisarjoissa. Kartanlukijana hän saavutti mm. Britannian cupmestaruuden Pajusen rinnalla.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa