Facebook Twitter Email Pinterest

Korhonen R2-luokassa kakkoseksi Walesissa

26.03.2012 / Korhonen R2-luokassa kakkoseksi Walesissa

Jukka-Korhonen_BRC_7.jpg

Britannian rallisarjan toinen osakilpailu Bulldog Rally toi menestystä Pirellin rengastehtaan laskuun mestaruussarjaa Ralli SM -sarjan lisäksi ajavalle Jukka Korhoselle. Nilsiäläinen saavutti R2-luokasta toisen sijan sekä yleiskilpailusta seitsemännen sijan.

Kilpailun voitti Walesin oma poika Tom Cave. Myös R2-luokan voitto jäi paikalliselle kuljettajalle, kun Elfyn Evans oli 43,5 sekuntia Korhosta nopeampi.

Jukka Korhonen ja kartanlukija Mikael Korhonen joutuivat antamaan liikaa etumatkaa luokan voittaneelle Evansille heti kilpailun alussa.
"Tämä oli minulle ja tiimille vasta toinen ralli Skoda Fabia R2 -mallilla. Lähdimme kisaan uusilla säädöillä, joita en päässyt testaamaan ennakolta. Hieman liikaa tuli alkupätkillä eroa, jota oli sen jälkeen mahdotonta saavuttaa ajamalla", Korhonen summasi.

"Toisella ja kolmannella pätkällä menetin aikaa, kun öljyn lämpötilasta varoittanut valo alkoi vilkkua kojelaudassa. Lopulta selvisi, ettei moottorissa ollut vikaa, mutta ajorytmi siitä kärsi."

"Paikalliset kuskit menivät rallissa tosi kovaa. Pääasia oli tietenkin, että sain hyvät pisteet tästä kisasta. Saimme myös tiimille tärkeää tietoa, mitä tuoreesta kilpurista täytyy kehittää seuraavaan osakilpailuun mennessä", Korhonen jatkoi.

Brittisarjan kilpailukausi jatkuu Pohjois-Englannin Pirelli Rallyn merkeissä 27.-28. huhtikuuta.
(-JS)

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa