Facebook Twitter Email Pinterest

Vielä yksi erikoiskoe ajamatta

09.06.2012 / Vielä yksi erikoiskoe ajamatta

Ralli SM

Lapuan POPPankki-rallissa kilpailijat ovat parhaillaan toisella huoltotauolla aivan Lapuan keskustassa. Tunnelma on täällä aivan loistava, sillä kaikki rallin toiminnot ovat keskitetysti täällä: kilpailutoimisto, lehdistö, huollot, grillit, nakkikioskit yms. Hienoa!

Esapekka Lappi otti ykköspätkän jälkeen komennon haltuunsa ja on sekä kakkosella että kolmosella vetänyt eroa muihin sen verran, että kakkosena oleva Jarkko Nikara on 4,4 sekunnin päässä. Esapekka kertoi ykköspätkän jälkeen, että oli todella liukasta, mutta ajo sujui hyvin, vaikkei pohja-aikaa tullutkaan.

EK:lla 2 Lappi ajoi 15,5 sekunnin pohjat, Nikara ja Juha Salo ylsivät täsmälleen samaan aikaan. Kakkosen jälkeen Lappi johti 4,3 sekunnilla ennen Nikaraa ja Salo oli jäänyt jo 19,4 sekuntia. Joni Nikko aloitti myös loistavasti Lapuan kisan, ykkösellä kolmanneksi nopein aika, kakkosella eroa Saloon jäi vain 0,8 sekuntia, mutta kolmosella Nikko kärsi rengasrikon ja keskeytti.

Nikara ei näemmä ollut ainakaan vielä voittoa luovuttanut, muttei pystynyt pohja-aikaan kolmosella, kun Lapille kirjattiin pohjat 0,1 sekunnin erolla. Salo jäi 6,6 ja Riku Tahko 14,1 sekuntia.

Laihian UA:ta edustava Antti Lahtista voi sen sijaan sanoa ehkäpä päivän yllättäjäksi. Ykkösellä Lahtinen oli kuudenneksi nopein, kakkosella ja kolmannella viidenneksi nopein. Kolmosen jälkeen Lahtinen on kisassa neljäntenä, eroa kärkeen on tosin jo 58,1 sekuntia.

Jussi Tiippanan, Riku Tahko, Mikko Lehessaari, Jari Latvala, Jari Kihlman ja Toni Tahvainen täydentävät kympin kärjen.

Viimeinen erikoiskoe starttaa kello 16.36. Valitettavasti vain erikoiskoe 2 oli sen verran poikki, kun pari kaksivetoista vasta oli tullut siellä maaliin, että aikataulua taitaa jonkin verran venyä. Ari Vihavaisen autosta nimittäin hävisi kesken pätkän jarrut, Arska yritti käsijarrulla paikata, mutta auto jäi pahasti osittain tielle. Tästä syystä tie oli laitettava siksi aikaa poikki, että Vihavaisen auto saatiin siirrettyä turvallisempaan paikkaan.

Tilanne SM1-luokassa kolmen pätkän jälkeen:
1. Lappi 31.02,9; 2. Jarkko Nikara + 4,4; 3. Juha Salo + 26,0; 4. Antti Lahtinen + 58,1; 5. Jussi Tiippana + 1.03,4; 6. Riku Tahko + 1.05,2; 7. Mikko Lehessaari + 1.29,7; 8. Jari Latvala + 1.45,9; 9. Jari Kihlman + 1.52,9 ja 10. Toni Tahvanainen + 1.53,4.

Kaksivetoisten yleiskisassa Joonas Lindroos johtaa ajalla 33,09,3 ja johtaa tietty SM2-luokkaa. Jukka Korhonen, joka nelivetoisten luokasta siirtyi nyt kesken kauden takaisin kaksivetoisiin eli SM3-luokkaan, on kisassa kakkosena, vain 6,8 sekuntia Lindroosia perässä. Jaro Kinnunen nousi kolmosen jälkeen tuloksissa kolmanneksi, kun Ville Hautamäki tipahti neljänneksi. Kalle Pinomäki ajoi pohjat sekä kakkoselle että kolmoselle, mutta ykköspätkän jarruongelmat heikentävät miehen tulosta yleiskisassa. Pinomäki on kolmen pätkän jälkeen vasta 9:s.

Kaksivetoisten tulokset ek:n 3/4 jälkeen:
1. Joonas Lindroos (SM2) 33.09,3
2. Jukka Korhonen (SM3) + 6,8
3. Jaro Kinnunen (SM2) + 14,5
4. Ville Hautamäki (SM2) + 15,7
5. Kristian Yritys (SM2) + 19,3
6. Juho Annala (SM3) + 23,3
7. Henrri Haapamäki (SM3) + 25,5
8. Risto Immonen (SM3) + 27,7
9. Kalle Pinomäki (SM2) + 27,8
10. Andreas Amberg (SM3) + 33,2

Viimeinen erikoiskoe on 23,31 km pitkä, joten odotettavissa lienee tulosjärjestyksen muuttumisia.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa