Facebook Twitter Email Pinterest

Kouvolassa jyrähtää jo perjantaina 13.7.

29.06.2012 / Kouvolassa jyrähtää jo perjantaina 13.7.

Ralli SM

Ralli SM -sarjan 5. osakilpailu ajetaan SM O.K. Auto -rallin merkeissä Kouvolassa heinäkuun puolivälissä. Kilpailu on kaksipäiväinen siten, että perjantaina Kouvolan Tykkimäellä ajetaan ensimmäinen, yleisöerikoiskoe ja lauantaina siirrytään aamusta noin kello 9.00 metsäerikoiskokeille. Reitin kokonaispituus on noin 300 kilometriä, siitä erikoiskokeille tulee pituutta noin 90 km. Lauantaina 14.7. kilpailijat ajavat neljä erikoiskoetta kahteen kertaan, huoltoparkissa he käyvät noin klo 12.30 alkaen.

Perjantaina 13.7. reittiin tutustumisen jälkeen kilpailijoilla on hetki aikaa valmistautua Tykkimäen pätkään. Huoltoparkista, Kouvolan Prismalta ensimmäinen kilpailija lähtee Tykkimäkeä kohti klo 17.31. Pikataival ajettiin samaan tapaan pari vuotta sitten, mutta silloin oli talvinen ja luminen ajankohta maaliskuun alussa. Nyt tien pinta on sekä soraa että asvalttia.

Kun kilpailijat ovat noin kello 20:een mennessä suoriutuneet erikoiskokeesta, alkaa Tykkimäessä seuraava "jylinä". Ohjelmassa on live-musiikkia ja reipasta meininkiä, kun Osmo´s Cosmos päästetään irti. Omilla nettisivuillaan bändi kertoo itsestään seuraavasti:
"Vuodesta 1996 lähtien jo yli 1500 keikkaa tehnyt show-bändi Osmo´s Cosmos soittaa glamrock-hengessä pääosin 70- ja 80-luvun ulkomaisia ja kotimaisia hittejä. Mukaansa tempaavana livebändinä tunnettu ryhmä villitsee niin nuorta kuin vähemmän nuorta yleisöä railakkaalla ja ammattitaitoisella show´llaan."

Lippujen hinta Tykkimäelle on 18 euroa, millä näkee siis huippukuljettajat rallin erikoiskokeella sekä bändin. Kukin kilpailijapari saa myös kaksi lippua, joilla pääsevät mukaan jammailemaan toivottavasti lämpimässä kesäillassa. Katsomossa voi siis bongata Suomen kovimmat rallijäbät.

Kouvolan Prisman P-hallissa sijaitsee kilpailun huoltoparkki. Toistaiseksi epävakaisten säiden aikana huoltomiesten ei tarvitse suuremmin varautua sateisiin. Halliin pääsee alle 2,5-metrisellä ajoneuvolla, korkeammalla huoltoautolla paikalle tuleville paikka on hallin ulkopuolelta. Kilpailun järjestäjät muistuttavatkin, että kuljettajat ilmoittaisivat ennen ilmoittautumisajan päättymistä huoltokalustonsa mittatiedot. Kilpailukeskus sijaitsee tuttuun tapaan Kouvolan Sokos Hotellissa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa