Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos  jälleen 2-vetoisten voittoon

14.07.2012 / Joonas Lindroos  jälleen 2-vetoisten voittoon

p-sm-kouvola-lindroos.jpg


Jos on Esapekka Lappi jyrännyt nelivetoisten SM-sarjassa, samaa tekee Joonas Lindroos kaksivetoisissa. Eikä tämä suinkaan ole mikään yllätys, sillä Lindroos on jo voittanut sekä nuorten että kaksivetoisten suomenmestaruuden peräti samana vuonna. Lindroos siirtyi pariksi vuodeksi nelivetoisiin, mutta palasi tälle kaudelle takaisin kahdella pyörällä vetävien joukkoon tavoitteenaan voittaa suomenmestaruus.

Tälle kaudelle tehtiin sääntömuutos, jonka mukaan kaksivetoiset kuljettajat ajavat kahdessa luokassa, mutta keräävät pisteitä luokittain. Lisäksi luokkien yhteisestä yleiskilpailusta napsahtaa kuudelle parhaimmalle lisäpisteitä.
Lindroos aloitti kauden pienimmässä luokassa, mutta vaihtoi talvikisojen jälkeen isompaan, SM2-luokkaan, ja syykin oli selvä.
"Hondalla on helpompi saada yleiskisasta lisäpisteitä. Pienimmän luokan luokkavoitoilla on hankalampi saavuttaa mestaruus", tuumasi Lindroos.

Tänään Kouvolassa Lindroos ajoi kaksivetoisten pohjat viidelle erikoiskokeelle. Jaro Kinnuselle kirjattiin kaksi voittoa ja Jussi Vainionpää oli viimeisellä nopein.
"Ei tätä nyt ihan liian helpoksi kisaksi voi sanoa, mutta oikeastaan vain parilla pätkällä piti vähän rypistää. Pari vikaa pätkää jo vähän kiertelin kiviä ja helläilin, mutta kiva oli ajaa, ja hyvältähän tämä nyt maistuu. Makee päivä oli ja tosi makeat tiet. Merikarvialla saattaa olla jo mahdollisuus mestaruus varmistaa, siihenhän tässä on pyritty, eikä sitä enempää voi toivoakaan", paljasti Lindroos.

Jaro Kinnunen sijoittui Lapuan kisassakin kakkoseksi, ja nyt tuli jälleen sama sijoitus. Ajamalla miesten eroksi kertyi 17,1 sekuntia, mutta Lindroosin saama 10 sekunnin aikasakko huollon aikatarkastusasemalle saapumisessa pienensi eron 7,1 sekuntiin.
"Olen erittäin tyytyväinen. Erityisesti olen omaan suoritukseeni tyytyväinen. Eihän se aina ole kiva olla kakkonenkaan, mutta hyvä rento suoritus ja parit pohjatkin tuntuvat ihan kivoilta", tuumasi Kinnunen.

Ville Hautamäki lähti Kouvolan kisaan pisteissä kakkosena. Mies tunnusti, että SM-mitali ja mieluimmin kultainen on tavoitteena. Kouvolan kisa ei kuitenkaan ollut Hautamäelle helppo, ja miehen oli tunnustettava sekä Lindroos että Kinnunen nopeammiksi.
"Eihän tässä tänään keritty. Hieman hankalaa oli ajaminen, kun vaihdelaatikko ei toiminut toivotulla tavalla. Usein alaspäin vaihtaessa joutui vaihdekeppiä nykimään pariinkin kertaan ennen kuin vaihde jää vapaalle. Laatikko on jo aiemminkin oireillut, mutta olemme sen tsekanneet eikä mitään selvää vikaa tunnu löytyvän", paljasti Hautamäki päivän päätteeksi.
"Tosi hauska tunne on, kun jättää jarrutuksen myöhäiseksi ja sit kun saa vedon päälle, vaihde onkin vapaalla. Ei siitä ajamisesta oikein tule mitään, en tänään vain päässyt lujempaa. Niin yksinkertaista se on."

Andreas Amberg oli pienimmän luokan nopein kuljettaja tänään. Amberg sijoittui kaksivetoisten yleiskisassa peräti neljänneksi ja jäi vain 19,5 sekuntia Lindroosista. Lapualla Amberg mielestään onnistui ajollisesti, mutta ek-ajat eivät miellyttäneet.
"Autosta löytyi selvä vikakin, kun isäpappa ja huoltomiehet löysivät vikaa auton lukosta", selvitti Amberg.
Kouvolassa auto oli kunnossa ja ajo sujui mainiosti.
"Olen tyytyväinen tähän päivään, mitään erityisiä ongelmia ei ollut ja kaikki meni oikein hyvin. Tästä on hyvä jatkaa."

Kalle Pinomäki, joka viime vuonna oli kaksivetoisten suomenmestari, oli tänään jälleen erittäin pettynyt mies. Ajo ei nytkään kulkenut turkulaisen haluamalla tavalla.
"Erittäin pettynyt olen itseeni. En osaa yhtään sanoa, missä on nyt vika. Ei vain kerta kaikkiaan vauhti riitä mihinkään", tuumasi Pinomäki, joka oli maalissa tänään vasta seitsemäs.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa