Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Korhonen hyppäsi rajusti ja ajoi ulos

17.07.2012 / Jukka Korhonen hyppäsi rajusti ja ajoi ulos

Kauden viides SM-osakilpailu Kouvolan nopeilla teillä muodostui viime viikonvaihteessa epäonniseksi Jukka Korhoselle, kun hän suistui kovalla vauhdilla metsähallituksen puolelle ylipitkän hypyn seurauksena.

Ulosajo sattui kilpailun kolmannella erikoiskokeella, jonne Jukka Korhonen ja Mikael Korhonen starttasivat niukassa 1,3 sekunnin luokkajohdossa.
- Kisan alku sujui tasaisissa merkeissä. Kova yritys oli tietenkin päällä, mutta kolmospätkällä ajoin aivan normaalisti. Ulosajo johtui omasta virheestä, joka sattui edellisen päivän nuotituksessa, Jukka Korhonen myönsi.

- Huolimattomuusvirheestä joutui nyt maksamaan kalliisti. Hyppyä edelsi tarkka paikka, joka oli merkitty huomiolla. Oletin virheellisesti, ettei sen mutkan jälkeen olisi niin paljoa vauhtia, että siitä hypyltä lentäisi liian pitkälle.

- Toisin kuitenkin kävi, ja laskeuduimme pahasti kärsälleen alas. Kilpurin ohjattavuus katosi ja menimme melkoisella vauhdilla metsään, Korhonen harmitteli.

Molemmat kuljettajat selvisivät rytäkästä hyvien turvavarusteiden ansiosta varsin pienin vammoin. Niskassa ja lihaksissa tuntui kipua, ja kaksikko kävi sairaalassa tarkastuksessa.

- Muutama puu siinä ulosajossa katkesi, mutta onneksi myös kilpuri säästyi suuremmilta vaurioilta. Peltitöitä on toki tiedossa, mutta paljon pahemminkin tilanteessa olisi saattanut käydä.

- Kalusto laitetaan nyt kuntoon ja elokuun alussa olemme jälleen viivalla Suomen MM-rallissa Jyväskylässä, Korhonen lupasi.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa