Facebook Twitter Email Pinterest

Kari Hämäläinen kolmanteen MM-ralliinsa

31.07.2012 / Kari Hämäläinen kolmanteen MM-ralliinsa

karihamalainent.jpg

Rallin MM-sarja vierailee tällä viikolla Suomessa. Jyväskylä isännöi maailman nopeinta sorarallia. Kilpailu käynnistyy torstaina ja jatkuu lauantai-iltaan. Ruskolainen Kari Hämäläinen starttaa uransa kolmanteen MM-ralliin.

Puitteet ovat kunnossa. Autona on huippuiskussa oleva Ford Fiesta S2000 ja kartanlukijana kokenut Risto Pietiläinen. Lisäksi alla ovat hyvät testit.
"Hyvällä fiiliksellä ollaan. Ajoimme vielä sunnuntaina testiä vanhalla Jyskälän erikoiskokeella, ja hyvin meni. Auton säädöt ovat kunnossa. Vähän tehtiin muutoksia. Takana vakaaja vaihdettiin jäykempään, ja lisäksi kokeiltiin jousituksen eri korkeuksia. Innolla tässä jo odotetaan kisan käynnistymistä", Hämäläinen sanoo.

Viime vuonna Hämäläinen oli 37:s. Tänä vuonna tavoitteet ovat korkeammalla.
"Sijoituksen pitäisi alkaa kakkosella. Lähdetään ilman muuta parantamaan", Hämäläinen arvioi.

Hämäläisen kartanlukija Risto Pietiläinen on MM-tasolla konkari. Hän on saavuttanut yhden osakilpailuvoiton Harri Rovanperän kanssa (Ruotsi 2001), ja osallistunut urallaan yli sataan MM-ralliin.
"Tämä on Ristolle 18:s Jyväskylä. Ouninpohjaankin hän on tehnyt pohja-ajan kertaalleen Harrin kanssa. Hänen kokemuksensa tästä kilpailuista on aivan omaa luokkaansa. Itse en ole ajanut mm. Ouninpohjaa koskaan", Hämäläinen sanoo.

Suomen MM-ralli on myös S2000-luokan MM-osakilpailu. Se tarkoittaa, että WRC-kuljettajien lisäksi mukana ovat maailman kovimmat S2000-kuskit taistelemassa omista MM-pisteistään.
"Ralli on niitä harvoja lajeja, joissa harrastaja pääsee samaan kisaan maailman parhaiden kanssa. On hienoa verrata ja mitata omaa vauhtia heihin. Välillä tuntuu, että omakin vauhti jo vähän hirvittää, niin nämä huippukuskit ajavat vielä siitäkin kovempaa. Kyllä Jyväskylä on ainutlaatuinen tapahtuma. Tiimille ja yhteistyökumppaneille jälleen iso kiitos, että ollaan mukana", Hämäläinen sanoo.
(-MK)

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa