Facebook Twitter Email Pinterest

Keravalla Suomen parhaat vauhdissa

06.09.2012 / Keravalla Suomen parhaat vauhdissa

p-sm-kouvola-lappi.jpg

Pieksämäkeläinen, 21-vuotias Esapekka Lappi on tällä kaudella jo osoittanut, että kuuluu porukkaan, jolla on edessään loistava tulevaisuus ralliautoilun parissa. Lappi ajaa vasta ensimmäistä kauttaan nelivetoisella autolla ja on toistaiseksi voittanut kaikki ajamansa SM-osakilpailut kaudella 2012. Erikoiskokeita on kaudella 2012 ajettu tähän mennessä 40. Lappi on näistä voittanut 26.

SM-hopealle tänä vuonna yltävä Juha Salo kirjasi kahdeksalle erikoiskokeelle pohja-ajan, loput jakautuivat sarjan ulkopuoliselle Jarkko Nikaralle (3) sekä Mikko Pajuselle (2) ja Joni Nikolle (1).

Keravalla ei kuitenkaan tuoretta SM-hopeamitalistia nähdä. Karkkilainen Juha Salon kausi SM-sarjassa päättyi Merikarvialle, sillä mies lähti samaan aikaan ajettavaan Aasian-Tyynenmeren rallisarjaan ajamaan Protonia.

Nelivetoisissa SM-pronssimitali on teoriassa kolmen kauppa: Mikko Pajusen, Riku Tahkon ja Ari Vihavaisen. Pajunen on vielä pistetaulukossa kolmantena, vaikkei ole talvikauden jälkeen enää sarjan kisoja ajanut eikä ole Keravallekaan ilmoittautunut. Merikarvialla pistetilanne pysyi muuttumattomana, sillä Tahko ja Vihavainen kumpikin keskeyttivät.

Lappi kertoi Merikarvialla lähtevänsä Keravalle siitäkin syystä, että pääsee starttaamaan reitille ensimmäisenä.
"Voi olla, että tulevina vuosina en pääse ajamaan ensimmäisenä reitille, joten Keravalla aion vielä nautiskella moisesta mahdollisuudesta", paljasti Lappi.

Kaksivetoisissa riittää aina yritystä

Jämsäläinen Joonas Lindroos varmisti jo Merikarvialla kaksivetoisten suomenmestaruuden. Lindrooskin voi vielä tehdä tilastomerkinnän siitä, että Lapin tapaan on voittanut mestaruusvuotensa kaikki SM-osakilpailut.

Muista kaksivetoisten mitaleista käydään Keravalla vielä kova vääntö. Sijoitukset ovat sen verran vaihdelleet, ettei kukaan Lindroosin lisäksi ole päässyt tekemään muihin pesäeroa.
Ville Hautamäki on voittanut kolmesti aiemmin Keravalla, joten hän on varmasti jälleen vaikea voitettava. Pienemmän SM3-luokan autolla loistavasti pisteissä kolmantena oleva Andreas Amberg on Hautamäestä vain 2,44 pistettä perässä.

Mikäli kaikki SM2- ja SM3-luokkaan ilmoittautuneet myös starttaavat kisaan, sekä Hautamäki että Amberg saavat luokkavoitostaan lähes tulkoon saman verran pisteitä (SM2/17,77 ja SM3/17,14), joten kaksikon yleiskilpailusijoituksen lisäpisteillä (8-6-4-3-2-1) on ratkaiseva merkitys mitalin väriin. Mielenkiintoista!

Mutta kuten on jo niin monta kertaa aiemminkin nähty, rallissa voi käydä ja tapahtua ihan mitä vain. Talotekniikka-10 SM-rallissa kyyti on takuulla "kylmää".

Ralli SM -sarjan osakilpailussa 7/7 Talotekniikka-10 SM-rallissa ajetaan 10 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 91,3 km. Koko reitin pituus on 235 km.

Kerava-rallin aikataulua:
Perjantai 14.9.
klo 17.00-21.00 Vapaaehtoinen katsastus Autosalpa Oy:n tiloissa, Alikeravantie 26, Kerava

Lauantai 15.9.
klo 7.00 Lehdistötoimisto avataan Keuda-talolla, Keskikatu 3a, Kerava
klo 9.01 Kilpailun lähtö Keravan keskustasta, Keskikadun ja Paasikivenkadun kulmauksessa
klo 12.17 Kilpailun 1. tauko, huoltoparkki Klondyken piha, Kumitehtaankatu 5, 04260 Kerava
klo 16.00 Kilpailun 1. tauko, huoltoparkki Klondyken piha
klo 16.30 Kilpailun maali, Keravan keskustassa, Keskikauden ja Paasikivenkadun kulmauksessa

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa