Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäki yrittää vielä SM-mitaleille

14.09.2012 / Kalle Pinomäki yrittää vielä SM-mitaleille

sm-pinomaki.jpg

Kalle Pinomäki-Matti Kaskinen vauhdissa viimevuotisessa Keravan rallissa. Kuva: Marko Mäkinen

Hallitseva SM2-luokan suomenmestari Kalle Pinomäki lähtee matkaa tutun kartanlukijansa Matti Kaskisen kanssa, ja kaksikon tavoite on selvä. Renault Clio R3 -auto pitäisi tuoda voittajana maaliin.

- Olemme tehneet raivoisasti töitä. Toivottavasti olemme päässeet yli kesän ajan jatkuneista pienistä ongelmista. Samojen asioiden kanssa on tuskailtu aika pitkään. Jotain on ollut pielessä, ja nyt syy on kaiketi löytynyt. Renaultilla Ranskassa on myös tutkittu asiaa, ja auton tietokoneboksi saattaa olla yksi selitys. Tällä viikolla saimme vielä uutta osaa. Kisassa se sitten selviää, että ollaanko voiton puolella vai ei, Pinomäki sanoi.

Pinomäki ja hänen Set Promotion -tiiminsä ajoi vielä torstaina lyhyen testin. Sateisissa olosuhteissa vauhdin vertailu oli hankalaa, mutta perusfiilis jäi luottavaiseksi ja hyväksi.

- Nyt lähdetään taistelemaan. Kauden viimeinen SM-ralli, ja Keravalta on aiemmilta vuosilta ihan hyviä muistoja. Nyt isketään se mitä osataan. Pisteitä en ole katsellut enkä laskenut. Ilmeisesti jonkinlaiset saumat vielä SM-mitaliin on. Tärkeintä on kuitenkin palata tässä kisassa takaisin omalle tasolle tuloksellisesti, Pinomäki sanoo.

Kaksivetoisten luokan suomenmestaruuden on jo varmistanut Joonas Lindroos. Pinomäki on sarjan yhteispisteissä viidentenä.
(-MK)

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa