Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnunen jäi hitusen tavoitteestaan

17.09.2012 / Jaro Kinnunen jäi hitusen tavoitteestaan

Ralli SM -kausi päättyi viikonloppuna Keravalla, ja Talotekniikka-10 SM-rallissa oli jaossa menestyjille vielä himmeämmät mitalit.

Espoon UA:n Jaro Kinnunen on kuulunut koko kauden SM2-luokan kärkikuskien joukkoon ja päätöskisaan hän starttasi pistetaulukon neljänneltä sijalta.

Honda Civicillä kilpaileva kuljettaja ajoi ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien luokkansa voittokamppailussa. Kisan puolivälin huoltotauolla sijoitus oli toinen ja ero kärkeen oli 4,6 sekuntia.

- Hyvin onnistuimme rallin alussa, joten vaikea tästä on juurikaan enempää vauhtia löytää. Kaikkeni teen kauden ensimmäisen voiton saavuttamiseksi, Kinnunen tuumaili tauolla.

Kolmen kärkiporukassa sijoitukset eivät enää kisan toisella puoliskolla muuttuneet, joten maaliin 10 erikoiskokeen jälkeen Jaro Kinnunen ja kartanlukija Mikael Korhonen saapuivat toisena.

Hondalla ajava merkkikaveri Ville Hautamäki oli vaativassa kilpailussa 3,5 sekuntia nopeampi.

- Ei se tavoitteena ollut luokkavoitto kauaksi jäänyt. Siinä mielessä ei kannata harmitella, että teimme koko tiimin kanssa maksimisuorituksen ja pystyimme jälleen pohja-aikavauhtiin.

- SM-sarjasta saavutimme neljännen sijan. Pronssimitali ei lopulta jäänyt kovin kauaksi. Käytännössä se kauden ensimmäisen kilpailun alla kärsitty moottoririkko ja avauskisan väliin jääminen maksoi mitalin, Jaro Kinnunen päätti.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa