Facebook Twitter Email Pinterest

Mikko Eskelinen kuudes Arcticissa

27.01.2013 / Mikko Eskelinen kuudes Arcticissa

Rovaniemellä ajetussa SM-sarjan avausosakilpailussa modernilla Ford Fiesta S2000 -ralliautolla debytoinut jyväskyläläinen Mikko
Eskelinen, 40, saalisti autourheilu-uransa parhaimman SM-sarjan osakilpailusijoituksen ja viidenneksi korkeimmat SM-pisteet.

48. kerran järjestetyn kansainvälisen rallin kymmenellä erikoiskokeella ja sen noin 250 erikoiskoekilometrillä Eskelinen ja kartanlukija Arto Kapanen pitivät kuudenneksi kiireisintä kyytiä ja vaikeuksista huolimatta Eskelinen oli tyytyväinen saavuttamaansa sijaan. Kuljettajan parasta antia oli kaksi kolmanneksi nopeinta erikoiskoeaikaa sekä runsaasti nautinnollisia hetkiä PrintSport
Racing -ammattilaistiimin ralliauton ratissa.

"Rallin avauspäivän kireä pakkanen nostatti valtaisan lumipölyn tielle enkä siitä johtuneen huonon näkyvyyden takia uskaltanut ajaa riskirajoja rikkoen. Toisena päivänä auton moottori meni pienen teknisen murheen myötä varaohjelmalle. Lisäksi kun kahdeksannella pikataipaleella edellä lähtenyt kanssakilpailija oli kohdannut vaikeuksia ja pidätteli menoani noin 30 sekunnin verran sekä viimeisellä pikataipaleella vielä pyörähdin, en voi muuta kuin olla tyytyväinen kilpailun kuudenteen sijaan ja viidenneksi korkeimpiin SM-pisteisiin", Eskelinen kertaa tapahtumarikasta kilpailuaan.

"Vaikka kirpakka pakkanen ja sakea lumipöly haittasivat kilvanajoa ja useita ralliautoiluun kuuluneita vauhdikkaita tilanteita mahtui matkalle, olen tyytyväinen autourheilu-urani parhaimpaan SM-avaukseen. PrintSport Racingin Ford Fiesta S2000 on mahtava auto ajaa ja kun koko tiimi kartanlukijani Arto Kapasta myöten teki jälleen kerran virheetöntä työtä, on tästä hyvä jatkaa kohti seuraavia haasteita", Eskelinen jatkaa.

Arctic Lapland Rallin voittoon ajoi ralliautoilun seitsenkertainen suomenmestari Juha Salo ja kakkoseksi ajoi Volkswagenin tehdaskuljettaja Andreas Mikkelsen. Koska norjalainen ei ajanut SM-pisteistä, ropisi kuudenneksi sijoittuneelle Eskeliselle pistepussiin viidenneksi korkeimmat pisteet. Ralli SM -sarja jatkuu helmikuussa Mikkelissä.
(Jani Kekoni)

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa