Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa johtaa yötauolle mentäessä

22.02.2013 / Jari Ketomaa johtaa yötauolle mentäessä

p-sm-ketomaa.jpg

Paljon tapahtui heti kahden ensimmäisen erikoiskokeen aikana Ralli SM -sarjan 2/7 osakisan ensimmäisenä päivänä. EK-kilometrejä oli noin 17.

Ari Vihavaiselta odotettiin paljon, sillä hän sai ajokikseen Mitsubishin WRC-version. Vihavainen ei 15-kilometrisellä ykköserikoiskokeella pettänytkään. Mäntyharjulainen täräytti peräti 10,9 sekunnin pohjat ennen Joni Nikkoa. Yllätys oli, että Juha Salo oli vasta neljäs 13,5 sekuntia perässä. Mikkeliläinen Jari Ketomaa pääsi mukaan kisaan ohjaajanvaihdoksen myötä, eikä ollut laina-autoonsa oikein tyytyväinen. Ketomaa oli ykkösellä kolmas, vain sekunnin Saloa nopeampi.

Kakkosella, joka oli 2,2 kilometrin mittainen raviradan yleisöerikoiskoe, Vihavainen epäonnistui täysin. Johtoasema vaihtui 15,4 sekunnin tappiolla neljänteen sijaan.
"Täydellisesti töppäsin raviradalla. Ensin sammutin auton jo lähdössä, sitten ajoin penkkaan ja sammutin siinäkin auton. Täydellisesti meni mönkään", tunnusti Vihavainen.

Ketomaa ajoi kakkoselle pohjat ja otti johtoaseman, kun kilpailijat siirtyivät yötauolle. Juha Salo on kakkosena 4,7 sekuntia perässä ja Joni Nikko kolmantena 7,4 sekunnin päässä.

SM2-luokan kärjessä kahden erikoiskokeen jälkeen on Veli-Pekka Karttunen. Marko Mänty on 6,6 sekuntia perässä ja Esa Ruotsalainen 9,4. Jussi Vainionpää, joka voitti sarjan avauskisan Rovaniemellä on viides, eroa kärkeen 19,8 sekuntia.
"Ajamisesta ei kerta kaikkiaan tullut mitään. Kun päivällä tehtiin nuotit ja nyt pimeässä ajettiin kisaa, ei noin haastavalla ykkösellä tullut hommasta mitään. Huomenna pitää yrittää ajaa muut kiinni", tuskaili Vainionpää.

Kaksivetoisten SM3-luokassa on tiukkaakin tiukempaa. Jaro Kinnunen ja Jukka Korhonen ovat täsmälleen samalla ajalla johdossa. Joonas Lindroos on 3,3 sekuntia perässä kolmantena. Kalle Pinomäki on neljäs, eroa kärkeen 17,7 sekuntia.
SM Vaakuna-Ralli jatkuu huomenna lauantaina neljällä erikoiskokeella.
p-sm-kinnunen1.jpg
TULOKSIA
EK:n 2/6 jälkeen, yötauolle mentäessä

SM1-luokka
1) Jari Ketomaa-Tapio Suominen MikUA/HyUA Skoda 9.56,4; 2) Juha Salo-Marko Salminen KaUA/NoorMK/UA Mitsubishi + 4,7; 3) Joni Nikko-Jarno Ottman LaihUA Mitsubishi + 7,4; 4) Ari Vihavainen-Jani Vainikka MhMK Mitsubishi + 15,4; 5) Jarmo Mikkonen-Hannu Ervasto RDT/SaloUA Mitsubishi + 24,8; 6) Teemu Asunmaa-Tomi Ikonen AlavUA Subaru + 27,6; 7) Mikko Eskelinen-Arto Kapanen JyvUA/PetUA Skoda + 35,2; 8) Jari Kihlman-Matti Heikkinen KuuUA Mitsubishi + 36,3; 9) Antti Lahtinen-Aki Suutarinen Mitsubishi + 36,8; 10) Jussi Tiippana-Henri Arpiainen MikUA Mitsubishi + 42,8 sekuntia

SM2-luokka
1) Veli-Pekka Karttunen-Topi Luhtinen SuonUA Renault 10.49,6; 2) Marko Mänty-Joni Mäkelä KauhUA/TeisUA Honda + 6,6; 3) Esa Ruotsalainen-Jukka Ruotsalainen SaaUA Honda + 9,4; 4) Henri Kolsi-Antti Linnaketo LahUA/AAU + 17,2; 5) Jussi Vainionpää-Mika Juntunen OUA/KajUA Honda + 19,8; 6) Tomi Vilenius-Sami Ryynänen PoSUA Renault + 26,7; 7) Jaakko Lavio-Jussi Altti JämsänÄijät Honda + 35,2; 8) Tuomo Hassinen-Janne Louhelainen TuupoMK/UA Honda + 53,3; 9) Niko Veikkanen-Teemu Horkama HyUA/AlavUA Honda + 1.00,3; 10) Olli Kankkunen-Matti Janhunen LMM/KonnMK/UA Ford + 1.08,9

SM3-luokka
1) Jukka Korhonen-Markus Soininen NilsUA/LprRT Ford 10.41,4 ja Jaro Kinnunen-Mikael Korhonen EspUA Peugeot 10.41,4; 3) Joonas Lindroos-Pasi Kilpeläinen ESRC/EspooUA Citroën + 3,3; 4) Kalle Pinomäki-Matti Kaskinen TUA Renault + 17,7; 5) Henri Haapamäki-Juha Lummaa SAU/NokUA Citroën + 24,1; 6) Matias Kauppinen-Jonne Halttunen SaaUA/PetUA Citroën + 28,3; 7) Jori Nousiainen-Tero Rönnemaa LapinlAU/RaisUA Ford + 32,8; 8) Kristian Kiviniemi-Matti Kangas ParkUA/LaihUA Citroën + 33,7; 9) Samuli Vuorisalo-Eetu-Pekka Hellsten KySUA/TamUA Ford + 34,3; 10) Olli Lahti-Tero Aspegren NokUA/RDT Citroën + 36,7 sekuntia

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa