Facebook Twitter Email Pinterest

Kari Hämäläinen hakee top5-sijaa Itärallista

06.03.2013 / Kari Hämäläinen hakee top5-sijaa Itärallista

karihamalainen-joensuuhun.jpg

Ralli SM -sarjan talvikausi huipentuu lauantaina Joensuun ympäristössä. Itäralli paketoi kolmen osakilpailun talven, ja
viikonlopun jälkeen sarja jää kevättauolle.

Kari Hämäläinen odottaa kilpailua suurella mielenkiinnolla. Hän ajaa Joensuun teillä ensimmäistä kertaa. Lisäksi ruskolaisen alkukausi on ollut varsin mollivoittoinen, joten nyt pitäisi ajaa mieltäpiristävä tulos. Hämäläinen ja kartanlukija Risto Pietiläinen ajavat Ford Fiesta S2000 -autolla ja hyökkäävät kahdeksan erikoiskokeen reitille lähtönumerolla 9.

"En ole ikinä ennen kilpaillut Joensuussa. Mitä olen kuullut, olisi äkkivääriä teitä tarjolla. Se sopii kyllä miehelle ja autolle.
Kyllä edelleen pidetään samasta tavoitteesta kiinni kuin aiemminkin, eli viiden kärkeen yritetään", Hämäläinen sanoo.

Kaksi aiempaa kisaa jäivät Hämäläisen osalta nollasaldoon. Sairaus esti osallistumisen Rovaniemellä ja Mikkelissä puolestaan auto hyytyi heti kättelyssä. Nyt auto on huollettu ja läpikäyty. Vanhan sananparren mukaan, kolmas kerta saisi nyt sanoa toden.
"Vaihdelaatikosta vaihdettiin rattaita. Luulimme ensin, että takaperä oli mennyt rikki, mutta lopullinen syy löytyikin vaihdelaatikon
sisältä. Lisäksi kytkinakseli oli aivan banaani. Onneksi se ei hajonnut ajaessa, vaan erikoiskokeen startissa. Silloin olisi tullut
paljon tuhoa ja olisi puhuttu ihan eri puntamääristä. Metriäkään en ole testiä nyt ajanut, vaan ensimmäiset kilometrit Mikkelin jälkeen otetaan Joensuussa ensimmäisellä erikoiskokeella. Ihan hyvällä fiiliksellä ollaan. Autosta homma ei ainakaan jää kiinni", Hämäläinen sanoo.

Joensuussa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta, joilla yhteismittaa on lähes 100 kilometriä. Reitti käy myös ensimmäisen suomalaisen rallin maailmanmestarin Ari Vatasen synnyinpitäjässä Tuupovaarassa. Nelivetoisten SM1-luokkaa, jossa Hämäläinenkin kilpailee, johtaa kahden osakilpailun jälkeen maksimipistein Juha Salo.
(teksti ja kuva: Miiro Koivula)

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa