Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Vainionpäälle kolmas SM2-osakisavoitto

09.03.2013 / Jussi Vainionpäälle kolmas SM2-osakisavoitto

p-akk-vainionpaa.jpg

Kaksivetoisten SM2-luokka kulki SM Itärallissa viiden erikoiskokeen ajan kolmikon Marko Mänty, Jussi Vainionpää ja Esa Ruotsalaisen tahdissa. Mänty onnistui keräämään siihen mennessä 5,2 sekunnin eron Vainionpäähän ja Ruotsalainen oli 12 sekunnin päässä kärjestä. Neljäntenä ollut Veli-Pekka Kerttunen oli jarruongelmien myötä jäänyt jo lähes minuutin tästä kolmikosta.

Kisan pisimmällä 30-kilometrisellä kuutoserikoiskokeella Mänty sortui kytkinvikaan ja keskeytti, joten taistelu voitosta jäi Vainionpään ja Ruotsalaisen tehtäväksi. Ruotsalainen kirjautti kuutoselle 1,6 sekunnin pohjat ennen Karttusta, Vainionpää jäi 13,2 sekunnin päähän kolmanneksi. Ennen kahta viimeistä erikoiskoetta Ruotsalainen oli 6,3 sekunnilla luokan kärjessä.
"Ihan tämä meni niin kuin suunnittelinkin. Ekassa huollossa säädettiin hieman autoa paremmaksi ja sen jälkeen ajo maistui. Kuuden sekunnin johto on nyt pidettävä maaliin asti", lupaili Ruotsalainen ennen kahta viimeistä erikoiskoetta.

Oululainen Jussi Vainionpää ei ollut aivan samaa mieltä. Vainionpäällä on tältä kaudelta jo kaksi osakisavoittoa, joten vaikka voitto maistuisi, olisivat kakkossijan tuomat lisäpisteet miehelle tietysti mieleen.
"Pieniä virheitä on tullut tehtyä ja ne näkyy kellossa. Kuutosella oli parikin pahaa paikkaa, että hyvä kun ei suistuttu. Pikkutien osuus meni huonosti, se ei sopinut meidän autolle kyllä yhtään. Kuuden sekunnin ero on mahdollista vielä ajaa kiinni, kyllä me yritetään. Mitään ihan hirveitä riskejä ei kuitenkaan haluta ottaa", jutteli Vainionpää.

Tiukalle homma menikin. Ennen viimeistä erikoiskoetta Vainionpää nousi kuin nousikin kärkeen ajettuaan 6,6 sekunnin pohjat. Nyt ero miesten välillä oli vain 0,3 sekuntia Vainionpään hyväksi. Veli-Pekka Karttunen ajoi pohjat viimeiselle, eroa Vainionpäähän tuli 1,1 sekuntia, Ruotsalainen jäi pohjista 8,1 sekuntia.
"Toiseksi jäätiin, ajettiin ulos vikalla. Tökkäsi nypyn jälkeen keula penkkaan ja käytiin kahdella pyörällä, onneksi ei kaatunut. Tää vika pätkä meni vähän yliyrittämiseksii", myönsi Ruotsalainen.

Vainionpää jatkaa Juha Salon tapaan maksimipistein SM2-luokan kärjessä kolmen osakisan jälkeen.
"Vähän oli meilläkin sellaista pientä hermostumista viimeisellä erikoiskokeella, sen verran meni jännäksi. Hyvä näin, tästä on hyvä jatkaa kesäkaudelle", jutteli Vainionpää.

TULOKSIA:
SM Itäralli 9.3.

SM2-luokka
1) Jussi Vainionpää-Mika Juntunen OUA/KajUA Honda + 52.38,6; 2) Esa Ruotsalainen-Jukka Ruotsalainen SaaUA Honda + 7,3; 4) Veli-Pekka Karttunen-Topi Luhtinen SuonUA/PiekUA Renault + 48,2; 4) Olli Kankkunen-Matti Janhunen LMM/KonnMK/UA + 3.12,7; 5) Tuomo Hassinen-Janne Louhelainen TuupoMK/UA Honda + 3.16,7; 6) Niko Veikkanen-Teemu Horkama HyUA/AlavUA Honda + 4.12,7; 7) Henri Kolsi-Antti Linnaketo LahUA Honda + 5.49,5; 8) Jaakko Lavio-Janne Siirilä Jämsän Äijät Honda + 12.59,5

SM-PISTETEILANNE OSAKISAN 3/7 jälkeen:
1) Jussi Vainionpää 87,5 pistettä; 2) Esa Ruotsalainen 59,5; 3) Henri Kolsi 46; 4) Niko Veikkanen 45,5; 5) Marko Mänty 30; 6) Jaakko Lavio 27; 7) Pekka Vihma 23,5; 8) Tomi Vilenius 15; 9) Ville Tannermäki 11; 10) Teemu Skön 8 pistettä

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa